Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
05.11.2020 | Blogi

KIHUn blogi: Urheilufysioterapeutti valmennuksen tukena: Banaaninkuoria ja sopivaa polkua etsimässä

Elokuvatuotannossa valaisija pyrkii luomaan kohtauksiin vaikuttavuutta korostaen tarinan kannalta keskeisiä yksityiskohtia, myös urheilufysioterapeutti tähtää omassa työssään vaikuttavuuteen. Jotta fysioterapeutti voi tuoda lisäarvoa valmennukselle, hänen tulee tietää työnsä tavoitteet ja millainen toiminta on vaikuttavaa suhteessa tavoitteisiin.

Fysioterapeutin työn taustalla vaikuttavat tieteelliseen näyttöön perustuva toimintatapa, käytännön havainnot ja ennen kaikkea jatkuva vuoropuhelu urheilijoiden ja valmennuksen kanssa. Tämän seurauksena voi parhaimmillaan muodostua toimintatapa, joka on sekä sujuvaa että tuloksekasta. Tässä blogikirjoituksessa kuvaan urheilufysioterapeutin työtä valmennusympäristössä ja tuon esille asioita, joista ehkä harvemmin puhutaan fysioterapian yhteydessä. Tavoitteena on, että tekstin luettuaan lukijalle on herännyt uusia ajatuksia siitä, mitä urheilufysioterapia on ja kuinka urheilufysioterapeutin osaamista voi hyödyntää urheiluvalmennuksen tukena.

Vammojen ennaltaehkäisy ei ole ”fysioterapeutin juttu”

Urheilufysioterapeutin työn pääasialliset tavoitteet ovat tukea toiminnallaan urheilijan kehittymistä ja toimia luotettavana tahona urheilijan terveyteen liittyvissä asioissa tarvittaessa yhteistyössä muiden terveysalan ammattilaisten kanssa. Urheilijan kehittyminen on monitahoinen kokonaisuus. Urheilufysioterapeutin merkitys kokonaisuus huomioiden on usein pieni, mutta joskus isompi. Työn vaikutukset välittyvät pääosin kahta eri reittiä: urheilijan harjoitettavuuden kehittäminen ja vammojen ennaltaehkäisy. Erityisesti vammojen ennaltaehkäisy on liitetty keskeiseksi osaksi urheilufysioterapeutin työnkuvaa jo pitkään. Tässä piilee kuitenkin väärinymmärryksen mahdollisuus. Sillä, vastoin yleistä käsitystä, vammojen ennaltaehkäisy ei ole ”fysioterapeutin juttu”. Vammojen ennaltaehkäisyä ei tule ulkoistaa fysioterapeutille. Fysioterapeutin tulee myös välttää luomasta tällaista mielikuvaa valmentajille ja urheilijoille.

Vammojen ennaltaehkäisy on pääosin toimivan valmennuksen ja urheilijan omien jokapäiväisten valintojen sivutuote. Urheilufysioterapeutti antaa tarvittaessa tukea omalla osaamisellaan. Toimintatapaa kuvaava keskeinen piirre on valmennusjohtoisuus. Tämän tulisi olla lähtökohta, jota kautta fysioterapeutin roolia vammojen ennaltaehkäisyssä lähestytään. Voidaan myös luonnehtia, että vammojen ennaltaehkäisy on seuraus sujuvasta yhteistyöstä. Miten fysioterapeutin työn luonne sitten eroaa valmennusympäristön ja vastaanoton välillä?

Elokuva kertoo tarina, valokuva kertoo ajasta

Jos fysioterapeutin työ vastaanotolla on kuin valokuva – joka antaa välähdyksenomaisen kuvan urheilijan tilanteesta – työ osana lajin valmennusprosessia muistuttaa enemmän elokuvaa. Elokuvatuotannossa valaistuksesta huolehtii valaisija, jonka työn merkitys juonen kannalta korostuu aika ajoin, mutta pääosin työ tapahtuu taustalla elokuvan tarinaa tukien. Tämä luonnehdinta pätee monelta osin myös fysioterapeutin työhön; pääosa toiminnasta tapahtuu taustalla luonnollisena osana urheiluvalmennuksen tukitoimintaa, mutta tarpeen vaatiessa ollaan valmiita heittäytymään tarinan vietäväksi.

Valokuvaus ja elokuva ovat kaksi eri taiteenlajia, jo tästä syystä molemmilla on paikkansa. Ihmiset voivat nähdä samasta kuvasta eri asioita; joku voi nähdä kuvan taustalla jotain, joka toiselta on jäänyt huomaamatta. Valokuva ei kuitenkaan kerro paljoakaan henkilön historiasta tai persoonasta, tai siitä, millä tavoin kuvan taustamaisema muuttuu vuodenaikojen mukaan. Yksittäinen valokuva ei siis kykene kertomaan tarinan juonta kuten elokuva.

Elokuvassa ohjaaja viitoittaa tietä näyttelijöiden kertoessa tarinaa. Valaisija on osa tuotantoa ja hän tuntee tarinan juonen. Valoratkaisuilla pyritään vaikuttavuuteen; tarvittaessa varjoisia kohtia valaistaan, välillä varjot ja kontrastit ovat tarinan kannalta oleellisia. Pyrkimystä edesauttaa, kun valaisija tuntee vallitsevan kulttuurin, yhteisen kielen ja tavan toimia. Monesti myös ”silmä” oikeille ratkaisuille kehittyy kokemuksen myötä. Joskus voi myös käydä niin että liiallinen valoilla leikittely on tarinan kannalta haitallista. Ikävimmillään tämä voi johtaa migreenin yhdellä, jos toisella.

Banaaninkuoria ja polkua etsimässä

Kun fysioterapeutti tuntee ”tarinan juonen”, kuten edellä kuvasin, hän tuntee paremmin valmennusryhmän/joukkueen toimintakulttuurin, eri persoonat ja vallitsevat uskomukset. Tämä helpottaa huomattavasti muuta työtä. Tarkastellaan seuraavaksi kahden esimerkin kautta, millä tavoin fysioterapeutti voi toimia urheilijan ja valmennuksen tukena. Ensimmäinen näistä liittyy banaaninkuoriin ja toinen sopivan polun etsimiseen. Aloitetaan banaaninkuorista.

”Vähemmän vammoja ja enemmän terveitä harjoituspäiviä, jonka seurauksena urheilija kehittyy.”, kyseinen lause kaikuu monen urheilun parissa toimivan terveysalan ammattilaisen sydämessä. Kun lausetta tarkastellaan käytännön näkökulmasta, huomataan, että urheilijan täysipainoista harjoittelua häiritsevät jopa useammin vaivat kuin varsinaiset täyttä poissaoloa vaativat urheiluvammat. Monissa lajeissa suurimman osan vammoista muodostavat rasitusperäiset vammat. Rasitusvammalle on tyypillistä, että se alkaa vaivana, mutta saattaa ajan kuluessa kehittyä vammaksi. Lajin parissa toimivan fysioterapeutin yhtenä tehtävänä on tunnistaa maassa lojuvat banaaninkuoret, joihin aika ajoin joku saattaa olla vaarassa liukastua. Banaaninkuoret kuvastavat asiaa tai asioita, jotka saattavat altistaa vaivalle, vaikuttavat vaivan taustalla tai toisaalta pitkittävät vaivan kestoa. Banaaninkuorten siivoaminen tai tunnistaminen voi estää vaivan muuttumisen vammaksi.

Banaaninkuori voi olla äkillinen piikki harjoituskuormituksessa, opiskeluun liittyvä stressi, nuorella urheilijalla nopean kasvunvaiheen vaikutus kehonhallintaan, lihasvoima, ravitsemus tai jokin muu mieltä tai kehoa painava tekijä tai useimmiten näiden yhdistelmä. Kun banaaninkuoret tunnistetaan, niille on mahdollista tehdä jotain. Aina ne eivät paljastu heti tai edes ensi viikolla. Asiaa helpottaa, kun fysioterapeutti tapaa urheilijoita ja valmentajia säännöllisesti satunnaisten tai suunniteltujen kohtaamisten kautta. Myös esimerkiksi kuormituksen seuranta voi olla hyödyksi. Kun banaaninkuori on tunnistettu, suunnataan katse asioihin, joihin voidaan vaikuttaa. Osaan asioista voidaan vaikuttaa enemmän, toisiin vähemmän, se kuuluu osana elämään. Usein, kun fysioterapeutti malttaa kuunnella urheilijaa, tämä kertoo, mikä häntä vaivaa. Jos fysioterapeutti malttaa kuunnella vielä hetken hieman pidempään, urheilija saattaa lopulta paljastaa tavalla tai toisella, kuinka vaiva hoidetaan.

Toinen esimerkki liittyy polun etsimiseen (huom. ei löytämiseen), joka tarkoittaa selkokielellä harjoittelun ja mahdollisesti myös muiden tekijöiden muokkaamista vamman/vaivan aikana. Urheiluvamman(/vaivan) aikainen valmentautuminen (lue: kuntoutus) on pohjimmiltaan aktiivista toimintaa, jossa pyritään löytämään urheilijalle sopivin polku kohti tavoitetta. Urheiluvammojen hoidossa valtaosassa tapauksista on pelkkien kieltojen sijaan mahdollista etsiä vaihtoehtoinen polku ilman terveydellisiä riskejä. Se vaatii tosin kaikilta osallisilta aktiivista otetta ja paneutumista asiaan. Kun sopiva suunta lopulta löytyy, tämä on urheilijalle usein suuri helpotus. Tällöin urheilija tietää, mihin asioihin hän voi keskittyä milläkin ajanhetkellä ilman jatkuvaa epätietoisuutta. Edellytyksenä on, että kaikki urheilijan ympärillä toimivat tahot puhuvat samoista asioista käyttäen yhteistä kieltä.

Jos vammojen ennaltaehkäisyä ei ollut suositeltavaa ulkoistaa fysioterapeutille, näin ei tule tehdä myöskään kuntoutukselle. Fysioterapeutilla on tässä asiassa suuri vastuu. Fysioterapeutti tukee yhdessä muiden terveysalan ammattilaisten ja valmennuksen kanssa toimivaa urheilijaa (vrt. tehokas urheilija). Toimiva urheilija on usein valmiimpi etsimään sopivaa polkua kuin tehokas urheilija.

 

Lajin parissa toimivalla fysioterapeutilla on oiva mahdollisuus olla urheilijan ja valmentajan mukana tällä matkalla. Kirjoitan tarkoituksella sopivasta polusta, koska oikeaa polkua tuskin on olemassa. Lisäksi täysin sama polku sopii harvoin eri urheilijoille, vaikka lajityypillisten vammojen kuntoutuksessa yhteneväisiä piirteitä onkin.

Guruista, vempaimista ja ihmesalvoista…

Muutama sana guruista, vempaimista ja ihmesalvoista, koska näihin fysioterapeutti törmää ennemmin tai myöhemmin myös urheilun parissa työskennellessä. ”Pikavoittojen” etsiminen on sinällään ymmärrettävää ja inhimillistä. Niihin liittyy usein uskomuksia, joista keskustelu on hyödyllistä ja auttaa avaamaan uusia näkökulmia puolin ja toisin. Aina on mahdollisuus oppia jotain uutta. Fysioterapeutin tehtävä on kuitenkin keskittyä pitämään oma ja urheilijan katse oleellisessa. Tarkoitan tällä perusasioita, jotka löytyvät useimmiten kehittymisen ja onnistuneen vamman jälkeisen urheiluun paluun taustalta. Jos kuitenkin päädytään tilanteeseen, jossa syytekijöitä aletaan toistuvasti ulkoistamaan ihmesalvan puutokselle, on aika keskustella vakavammin ja pohtia, mistä kiikastaa. Ihmesalvallakin voi olla paikkansa, mutta harvemmin säännöllisessä käytössä urheilijan arjessa. Myös tässä asiassa annos ratkaisee.

Urheilufysioterapeutin pääasiallinen pyrkimys on työskennellä pitkäjänteisesti tukien urheilijan kehityspolkua. Tästä syystä yksi työn keskeisimmistä piirteistä on koulutuksellinen ote vuorovaikutuksessa urheilijoiden kanssa, on kyse sitten ihmesalvoista tai vielä useammin perusasioiden kertaamisesta. Tämä korostuu nuorten urheilijoiden kanssa toimiessa. Keskustelu, harjoitteiden yhdessä suunnittelu ja asioiden ääneen ihmettely on usein vaikuttava tapa toteuttaa fysioterapiaa, ja lisäksi vaikutukset voivat kantaa hyvinkin pitkälle tulevaan.

Urheilufysioterapian vaikuttavuus perustuu yhteistyöhön

Tähän mennessä olen kuvannut urheilufysioterapeutin työn luonnetta ja esittänyt joitain ehkä harvemmin esillä olleita erityispiirteitä fysioterapeutin työstä urheiluvalmennuksen tukena. Tässä esitetyt asiat ovat toki pintaraapaisu, mutta auttaa toivottavasti hahmottamaan, että kyse on ennen kaikkea ihmissuhdetyöstä ja pitkäjänteisestä työstä tavoitteiden eteen samalla matkasta nauttien. Oheisessa kuvassa on esitetty vielä tiivistetysti urheilufysioterapeutin työnkuva valmennuskeskusympäristössä, jotta lukija saa jonkinlaisen käsityksen kokonaiskuvasta.

Aluksi kerroin, kuinka fysioterapeutti pyrkii vaikuttavaan toimintaan suhteessa tavoitteisiin. Fysioterapeutin vaikuttavan toiminnan taustalla esiintyvät usein ainakin seuraavat asiat: moniammatillinen yhteistyö, ”yhteinen kieli”, valmennusjohtoisuus, selkeät tavoitteet, kuunteleminen, tutkittu tieto, huumori, nöyryys, halu oppia ja motivaatio.

Haluan vielä lopuksi muistuttaa meitä fysioterapeutteja, ja miksi ei muitakin, muutamasta asiasta.

  1. Ei oleteta urheilijoista asioita, jos ei oikeasti tiedetä.
  2. Jokainen urheilija ei tarvitse fysioterapeuttia, vaan hyvän valmentajan, jota fysioterapeutti tarvittaessa tukee.
  3. Kokonaisvaltaisuus ei tarkoita harjoittelua, ravintoa ja lepoa, vaan se tarkoittaa vielä jotain enemmän.

 

Kirjoittaja Jesse Pajari työskentelee KIHUssa urheilufysioterapeuttina Training Room -hankkeessa ja Jyväskylän urheiluakatemiassa. Lisäksi Jesse toimii Suomen Urheilufysioterapeutit SUFT ry:n viestintäpäällikkönä. Hän kuuluu valmennustiimiin telinevoimistelussa ja uinnissa.