Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
10.11.2021 | Yleinen

KIHU hakee ohjelmistosuunnittelijaa

Haemme ohjelmistosuunnittelijaa (Software Designer) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen nykyisen toimen haltijan siirtyessä muihin työtehtäviin.

Ohjelmistosuunnittelijana sinun on pystyttävä omatoimiseen web-sovellusten ja tietokantojen suunnitteluun, ohjelmointiin ja ylläpitoon. Toimit myös aktiivisesti yhteistyössä sekä meidän omien ryhmien että ulkoisten yhteistyökumppaneidemme kanssa. Kehitämme ja ylläpidämme esimerkiksi suomalaisessa huippu-urheilussa käytössä olevia tietokantaohjelmistoja. Lisäksi odotamme sinun avustavan muissa tietotekniikka-asioissa, kuten WordPress-verkkosivujen kehittämisessä ja ylläpidossa.

Edellytämme hakijalta soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esimerkiksi tietojenkäsittelyn amk-tutkinto tai tietotekniikka/tietojenkäsittelyn kandidaatin tutkinto, maisterin tutkinto katsotaan eduksi), aikaisempaa työkokemusta sekä kiinnostusta tietokantoihin ja datan käsittelyyn.

Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtävän suomalaisen huippu-urheilun ytimessä sekä osaavan ja motivoituneen työyhteisön työsi tueksi.

Tarkemman työnkuvauksen ja tehtävän vaatimukset saat osoitteestamme www.kihu.fi/ohjelmistosuunnittelija.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi ja CV osoitteeseen: aki.salo@kihu.fi. Hakuaika päättyy 30. marraskuuta 2021 klo 16.00. Haastattelut on alustavasti suunniteltu pidettäväksi perjantaina 10. joulukuuta 2021.


Tiedustelut:

KIHUn toimintaan ja tietojärjestelmiin liittyvät yleiset kysymykset: viestintäpäällikkö Riku Valleala, riku.valleala@kihu.fi, p. 050 328 1174 (16.11. klo 9.00-12.00 ja 22.11. klo 12.00-15.00).

Työnkuvaan ja teknisiin asioihin liittyvät kysymykset: ohjelmistosuunnittelija Tuomas Vihinen, tuomas.vihinen@kihu.fi, p. 040 588 1282 (ti 16.11. klo 10.00-12.00 ja ma 22.11. klo 10.00-15.00).