Olympiaurheilijan työsuhteet meillä ja muualla

Huippu-urheilijoita ja huipulle pyrkiviä urheilijoita tuetaan Suomessa monen eri tahon toimesta ja usealla eri tavalla. Sport fund -rahastoa lukuun ottamatta kaikki tukimuodot lähtevät ajatuksesta, että tuettava urheilija on harrastaja tai ammattimainen urheilija. Mikään tukimuoto ei takaa huippu-urheilijoille normaalin työntekijän oikeuksia. Urheilijan ammatti on vajaa myös työsuhteessa pelaavilla joukkueurheilijoilla. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan asiaa kuitenkin yksilölajien ja Olympiaurheilun näkökulmasta.

Urheilun kaupallistuminen ja ammattimaistuminen johtaa urheilijoiden aseman muuttumiseen. Jo nyt on nähtävissä yrittäjyyden kasvua, erilaisten sopimusriitojen käsittelyä sekä urheilijoiden irtiottoja edustustehtävistä. Mitä, jos varsin rajattu kansainvälisellä tasolla urheileva joukko, saisikin palkkaa ja työsuhteeseen verrattavia etuja urheilemisesta?

Tarkastelen urheilijoiden työtä EU:n rahoittama Employs-hankkeen tulosten avulla. Hanke tarkasteli Olympialajien urheilijoiden työsuhteiden tilaa vuosina 2020–22. Selvityksessä mukana oli 27 EU:n jäsenmaata sekä Norja ja Iso-Britannia. Hanke tuotti laajasti materiaalia ja tietoa näiden maiden Olympiaurheilijoiden sopimuksista ja niihin liittyvistä velvollisuuksista ja eduista.

Hankkeen keskeinen käsite, employment relations, suomennetaan työsuhteeksi ja sillä viitataan työsuhteeseen liittyviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Koska Olympiaurheilussa urheilijan ja eri toimijoiden välisiä sopimuksia tulkitaan harvoin työsopimuksiksi, käytetään tässä jutussa käsitteestä myös suomennosta työskentelyolosuhteet. Hanke tunnisti neljä keskeistä tahoa, jotka määrittelivät urheilijoiden työskentelyolosuhteita: kansallinen Olympiakomitea, kansallinen lajiliitto, valtiollinen toimija, jota ei ole perustettu urheilun vuoksi (esim. ministeriö) sekä erityisesti huippu-urheilua varten perustettu organisaatio (esim. Team Danmark).

Hanke käsitteli ei-kaupallisia markkinoita omaavien Olympialajien urheilijoiden sopimussuhteita, tuloja, kaupallisia mahdollisuuksia sekä urheilijoiden terveyden ja sosiaalietujen turvaa. Selvityksessä keskityttiin kansallisen tason ratkaisuihin ja lajiesimerkkinä toimi yleisurheilu.

Hankkeen päätulos ei ole yllätys. Erilaiset yhteiskunnat tuottavat erilaisia urheilijoiden tukijärjestelmiä. Useimmiten tukea jaetaan useasta eri luukusta ja jakajina on sekä julkisen tahon instituutioita että urheilujärjestöjä, jolloin kokonaisuus muodostuu monimuotoiseksi.

Kaikissa selvityksen maissa on käytössä jonkinlainen huippu-urheilijoiden tukijärjestelmä, joko urheiluorganisaation apuraha tai urheilijan työsuhde valtiolliseen instituutioon, yleisimmin armeijaan tai poliisiin. Apurahajärjestelmät olivat joko yksinkertaisia, muutaman kiinteän apurahan sisältäviä tai monimutkaisempia urheilijan ikään tai tasoon räätälöityjä järjestelmiä. Tukisummat vaihtelivat muutamasta tuhannesta eurosta aina 60 000 euroon vuodessa. Lisäksi urheilijoille maksettiin bonuksia Olympia- ja arvokilpailumenestyksestä sekä korvattiin kuluja ja varusteita.

Selvityksen mukaan eurooppalaiset olympialajien huippu-urheilijat (pois lukien kaupallisten lajien urheilijat), eivät laajasti ottaen nauti samoista oikeuksista kuin normaalit työntekijät. Yleisellä tasolla urheilijoiden asemaa voidaan verrata opiskelijoihin. Tämä ei kuitenkaan poissulje sitä, että osa Olympialajien urheilijoista on työsuhteessa ja nauttii normaalin työntekijän sosiaalieduista. Joissakin maissa, kuten Unkarissa, urheilijan status sekä erot amatöörien ja ammattilaisten välillä, määritellään lainsäädännössä.

Yhteensä 17 maassa olympiaurheilijoilla oli mahdollisuus solmia työsuhde julkisen sektorin instituution kanssa. Useimmiten kyseessä oli Keski- tai Etelä-Euroopan maa, joissa urheilijoita palkattiin poliiseiksi, sotilaiksi tai rajavartioiksi. Myös Suomi kuului tähän joukkoon reilun kymmenen liikuntaupseerin voimin. Saksassa tai Italiassa urheilijamäärät liikkuivat sadoissa tai jopa lähellä tuhatta ammattiurheilijaa.

Erityinen huippu-urheiluorganisaatio, kuten UK sport tai Team Danmark, tuki urheilijoita 18 maassa. Näiden organisaatioiden muoto vaihteli ja yleisesti tukisopimusta ei luokiteltu työsopimukseksi. Näitä sopimuskäytäntöjä on myös testattu oikeudessa muutamissa maissa ja tuomiot ovat olleet vaihtelevia. Muun muassa Itävallassa urheiluorganisaation ja urheilijan välinen sopimus on tulkittu työsopimukseksi – sen sijaan Iso-Britanniassa, Norjassa ja Ruotsissa ei.

Urheilijan aseman monimutkaisuutta kuvaa Hollannin katto-organisaation NOC*NSF:n stipendijärjestelmä, jossa valitut huippu-urheilijat saavat kuukausituloa, joka lasketaan maan minimipalkan ja urheilijan iän perusteella. Veroviranomaiset ovat tulkinneet tuen palkkatuloksi, jolloin urheilijat maksavat siitä veroa, mutta saavat samalla sosiaaliturvan. Oikeudessa tulkinnan pitävyyttä ei ole testattu. Päästäkseen stipendille, urheilijan täytyy lajissaan olla rankattu maailmassa kahdeksan parhaan urheilijan joukkoon. Raportin mukaan em. urheilijoita oli noin 200.

Belgiassa, Tšekin tasavallassa ja Slovakiassa maan julkisen sektorin ylläpitämät huippu-urheiluorganisaatiot palkkaavat urheilijoita työsuhteeseen. Tšekissä ja Slovakiassa urheilijat palkataan myös eri ministeriöiden alaisuudessa toimiviin urheilukeskuksiin. Belgiassa maan Olympiakomitea maksaa 12 urheilijalle palkkion Olympialiikkeen edustamisesta (ambassador). Puolassa on laaja ministeriön kustantama apurahaohjelma, joka sisältää myös tukimuodon niille maajoukkueurheilijoille, jotka eivät saavuttaneet tavoiteltuja tuloksia. Raportissa korostetaan, että Puolassa urheilijat ja valmentajat saavat merkittävää tukea myös alueelliselta ja paikalliselta tasolta. Sen sijaan Liettuassa Olympiavoittaja tai Olympialajin maailmanmestari saa maan Olympiakomitean pysyvän stipendin siihen saakka, kunnes lopettaa urheilu-uran, jonka jälkeen stipendi muuttuu eläkkeeksi.

Euroopan maat luokiteltiin ja raportoitiin hankkeessa maantieteellisesti viiteen eri alueeseen. Suomi kuului Pohjois-Eurooppaan yhdessä Ruotsin, Norjan, Tanskan, Iso-Britannian ja Irlannin kanssa. Näissä maissa urheilijoiden palkkasuhteita oli vähän – ainoastaan muutamia brittien ja Suomen armeijassa. Tukeminen perustui useimmiten erityisen urheiluorganisaation (esim. UK sport, Sport Ireland, Olympiatoppen) jakamaan apurahaan. Suomen valtion apuraha, etenkin 20 000 euroa, on suuri pohjoismaisessa vertailussa, mutta kalpenee Irlannin suurimman 40 000 euron apurahan rinnalla. Näissä maissa apurahoille asetetaan myös tyypillisesti tulokattoja, jonka ylitettyään urheilija joko menettää oikeuden apurahaan tai sitä pienennetään.

Keskieurooppalainen tukimalli (Itävalta, Belgia, Saksa, Hollanti, Luxemburg ja Unkari) rakentuu sekä vahvan julkisen sektorin, poliisi ja armeija, työsuhteeseen että erityisten urheilijarahastojen jakamaan tukeen. Itä-Euroopassa (mm. Puola, Viro, Slovakia ja Tsekin tasavalta) korostuvat myös erilaiset valtion instituutioiden tukimuodot, jotka takaavat säännöllistä tuloa urheilijoille. Eteläisessä Euroopassa, jossa eroteltiin lounainen (Espanja, Ranska, Italia, Portugal) sekä kaakkoinen (Kreikka, Bulgaria, Romania, Slovenia, Kypros) julkisen sektorin rooli oli vahva, etenkin Ranskassa ja Italiassa. Espanjassa erityinen Olympiajärjestö (ADO – Associacion de Deporte Olimpicos), joka yhdistää yksityisen ja julkisen toimijoita, jakaa merkittäviä, 5 000–60 000 euron suuruisia, apurahoja Olympiaurheilijoille.

Vaikka suomalaisten Olympiaurheilijoiden tilanne ei julkisten tukien osalta ole huono verrattuna naapurimaihin, emme toisaalta ole kärkipäässä kehittämässä urheilijoiden työskentelyolosuhteita. Valtion urheilija-apurahajärjestelmä täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Sen perusteet laadittiin aikana, jolloin ammattilaisuus virallisesti nousi haastamaan suomalaista harrastamiseen pohjautuvaa urheilua. Apurahalinjaukset ovat säilyttäneet luonteensa ja apurahoilla tuetaan ammattimaista urheilua, jossa urheilijaa kannustetaan enemmän kaksoisuralle kuin ammattilaisuuteen.

Tukea vaaditaan myös suuntaamaan enemmän nuorille lahjakkaille urheilijoille jo menestyneiden sijaan. Tämä linjaus palvelisi ennen kaikkea kaupallisia lajeja, joissa urheilijat siirtyvät ammattilaisiksi jo ennen perinteistä huippu-urheiluvaihetta. Kaupallisuus ja ammattilaisuus eivät tule toteutumaan laajassa lajikirjossa. Suurin osa Olympialajeista tullee säilymään julkisen sektorin tukemina puoliammattilaislajeina.

Kun urheilijoita Suomessa arvioidaan ja käsitellään pääosin ainoastaan menestyksen näkökulmasta, tulisi tulevaisuudessa huomioida urheilijoiden elämäntilanne paremmin myös urheilun tukitoimissa ja -palveluissa. EU-hankkeilla kehitetään tällä hetkellä toimintapolitiikoita raskauden, vanhemmuuden ja urheilun yhteensovittamiseen sekä ratkaisuja urheilijoiden laajempiin sosiaaliturvaa koskeviin kysymyksiin.

Mallia ja kokemuksia julkisen sektorin tukijärjestelmään kannattaisi hakea ainakin Hollannista, jossa urheilijoiden sosiaaliturvan ratkaisut on toteutettu osittain vahingossa urheilujärjestön ja julkisen sektorin toimesta. Sellaisenaan ratkaisu tuskin sopii Suomeen, mutta se tarjoaa tulevaisuuteen katsovan mallin Olympialajien urheilijoiden tukemiseksi muutenkin kuin pelkästään apurahoilla.

Kirjoittaja Jari Lämsä toimii KIHUssa yhteiskuntatieteiden johtavana asiantuntija. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus urheilun tutkimus-, arviointi- ja selvitystyöstä.

Lähteitä:

Lämsä, J. Selvitys valtion valmennus- ja harjoitteluapurahoista urheilijoille vuosina 1995–2020. KIHUn julkaisusarja, nro 76. ISBN 978-952-7290-19-4, ISSN 2489-8317. Jyväskylä 2020. https://kihuenergia.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2020_lms_selvitysva_sel27_52643.pdf

Mittag, J. Seltmann, M. Fiege, L. O’Leary, L. Zembura, P. Haas, L. Santos, T. & Smokvina, V. 2022. Understanding the Employment Relations of Athletes in Olympic Sports in Europe: Fact Report. Rijeka: University of Rijeka, 2022. urn:nbn:hr:118:866231. https://www.dshs-koeln.de/en/institute-of-european-sport-development-and-leisure-studies/research-projects/recently-completed-projects/translate-to-englisch-understanding-evaluating-and-improving-good-governance/

Mittag, J. Seltmann, M. Fiege, L. O’Leary, L. Zembura, P. Haas, L. Santos, T. Smokvina, V. Tomczyk, P. Lämmer, M. & Schadwinkel, S. 2022. Good Governance in the Employment Relations of Athletes in Olympic Sports in Europe: Understanding – Evaluating – Improving. Rijeka: University of Rijeka, 2022. urn:nbn:hr:118:312904. https://www.dshs-koeln.de/en/institute-of-european-sport-development-and-leisure-studies/research-projects/recently-completed-projects/translate-to-englisch-understanding-evaluating-and-improving-good-governance/