Pariisin olympialaiset 2024 – tilastotietoa kisoista sekä analyysi maiden menestyksestä

Kansainvälinen SPLISS-tutkimuskonsortio analysoi Pariisin Olympialaisia sekä 17 maan taloudellisia panostuksia huippu-urheiluun ja saavutettua menestystä kisoissa. Tarkastelu perustuu niin sanottuun SPLISS-viitekehykseen, jossa taloudelliset resurssit ja kansallisesti koordinoidut politiikkatoimet muodostavat perustan huippu-urheilujärjestelmälle. Suomen huippu-urheilupanostuksen arvoitiin olevan 33 miljoonaa euroa vuonna 2023. Suomi sijoittui tutkimuksessa vähiten panostavien maiden joukkoon yhdessä Irlannin (26 M€), Tanskan (35 M€), ja Ruotsin (37 M€) kanssa. Eniten huippu-urheiluun panostivat Puola (448 M€) ja Unkari (382 M€).

SPLISS-tutkimuksen tulosten mukaan huippu-urheilu on siirtynyt vaiheeseen, jossa kasvavat taloudelliset resurssit eivät automaattisesti muutu menestykseksi. Osallistuvat maat (204) kasvattavat rahoitusta jatkuvasti, mikä kiristää kilpailua entisestään. Myös Suomen huippu-urheilupanostukset ovat kasvaneet koko 2000-luvun ajan, mutta menestys etenkin kesäolympialaisissa, on heikentynyt. Suomessa, kuten Ruotsissa ja Norjassa, urheilun valtion rahoitus perustuu laajaan urheilukäsitteeseen sekä urheiluliikkeen autonomiaan. Korvamerkintöjä esimerkiksi huippu-urheiluun on vähän. Haasteena on se, että Suomessa ei enää ole urheiluliikettä skandinaavisessa merkityksessä, eivätkä yritykset koordinoida ja keskittää toimintaa ole onnistuneet.

SPLISS-tutkimusverkosto (Sport Policy Factors Leading to International Sporting Success) koostuu noin 20 eri maan huippu-urheilututkijoista. Verkosto on viimeisten 20 vuoden aikana tuottanut kaksi laajaa kansallisten huippu-urheilupolitiikoiden vertailututkimusta (SPLISS 2006; 2015) ja useita suppeampia tutkimuksia, jotka analysoivat huippu-urheilun eri osa-alueita, kuten yksittäisten urheilulajien menestystekijöitä. SPLISS-yhteistyötä koordinoi professori Veerle De Bosscherin Brysselissä sijaitsevasta Vrijen yliopistosta.

Nyt julkaistu raportti sisältää tietoja Pariisin Olympialaisista sekä 17 eri maan taloudellisista panoksista huippu-urheiluun ja niiden menestyksestä kisoissa. Raportin tiedot kerättiin vuosien 2023–24 aikana. Kunkin maan tutkijat ilmoittautuivat tutkimukseen ja koostivat tiedot konsortiolle omilla resursseillaan. Analyysi ja raportti tuloksista valmistui syyskuussa 2024.

Pariisin Olympialaiset järjestettiin poikkeuksellisten Tokion koronakisojen jälkeen vain kolmen vuoden erotuksella. Kisoihin osallistui 204 kansallisten olympiakomiteoiden joukkuetta sekä Kansainvälisen Olympiakomiteen (KOK) pakolaisten joukkue ja 32 neutraalia yksilöurheilijaa (AIN). Venäjän ja Valko-Venäjän joukkueilla oli Tokion 2020 Olympialaisissa yhteensä 436 urheilijaa, jotka voittivat 78 mitalia. Pariisissa AIN-urheilijat voittivat viisi mitalia. Pohjois-Korea teki paluun kisoihin, ja sen urheilijat voittivat yhteensä kuusi mitalia.

Pariisissa urheili yhteensä 11 046 urheilijaa, joista 49 prosenttia (5416) oli naisia. Kilpailuohjelmassa oli 152 naisten lajia, 157 miesten lajia ja 20 sekalajia. Ohjelmassa olleista urheilumuodoista 28 yhteensä 32:sta saavutti tasa-arvon, eli mitaleita jaettiin yhtä paljon molemmille sukupuolille. Kuusi maata lähetti joukkueen, jossa ei ollut yhtään naisurheilijaa. Näin Pariisin Olympialaiset eivät olleet täysin tasa-arvoiset kilpailut, vaikka julkisuudessa niin annettiin ymmärtää.

Pariisin kisoihin osallistui yhteensä 206 joukkuetta, joista 45 prosenttia (92) voitti mitalin ja 60 prosenttia (123) sai vähintään yhden pistesijan. 40 prosenttia osallistuneista joukkueista (83) ei saanut kisoissa yhtään mitalia tai pistesijaa.

Vertailemalla Pariisin kisoja edeltäviin Tokion Olympialaisiin, saatiin selville tulostaan parantaneet ja asemiaan menettäneet joukkueet. Jo totutusti kisojen järjestäjämaa paransi tulostaan eniten. Ranska saavutti 31 mitalia enemmän kuin Tokiossa. Mitalitaulukon kärjessä oli totutusti Yhdysvallat, joka saavutti 126 mitalia, eli 13 kultamitalia enemmän kuin edellisissä kisoissa. Muista menestyjistä voidaan mainita Etelä-Korea, Uzbekistan, Hollanti ja Uusi-Seelanti.

Etelä-Korea saavutti 13 kultamitalia, mikä on seitsemän enemmän kuin Tokiossa. Korealaisten vahvoja lajeja olivat jousiammunta (7 mitalia), ammunta (6) ja judo (5). Erityisesti kamppailulajeissa menestynyt Uzbekistan sai kahdeksan mitalia enemmän (13 mitalia) kuin Tokiossa. Hollanti lisäsi kultamitalien lukumäärää (+5), vaikka saavuttikin kaksi mitalia vähemmän.

Uudella-Seelannilla oli mahdollisuus kasvattaa mitalimääräänsä kuudensissa peräkkäisissä kisoissa. Maan menetys oli kokoonsa nähden (5,2 miljoonaa asukasta) erinomainen, yhteensä 20 mitalia. Vaikka maa saavutti kolme kultamitalia enemmän kuin Tokiossa, riitti yhteensä 20 mitalia samaan tulokseen kuin edellisissä kisoissa.

Suomen kokoisista maista menestystä Pariisissa saavuttivat Unkari (19 mitalia), Ruotsi (11) ja Belgia (10). Ruotsi saavutti kaksi mitalia enemmän kuin Tokiossa. Norjan menestys, kahdeksan mitalia, oli sama kuin neljä vuotta aiemmin. Tanskan yhdeksän mitalia puolestaan yhden vähemmän.

Eniten menestystä menettäneisiin maihin kuuluivat Japani (-13 mitalia), Ukraina (-8), Kuuba (-7), Tsekin tasavalta (-6) ja Sveitsi (-5). Suomi ja Viro kuuluivat myös häviäjiin, sillä molemmat jäivät kokonaan ilman mitaleja. Suomi ensimmäisen kerran koko Olympiahistoriansa aikana.

Eri maiden menetyksen monimuotoisuutta tarkasteltiin osallistumisen ja mitalin voittamisen perusteella eri urheilumuodoissa. Iso-Britannia osallistui 26 urheilumuotoon ja voitti mitalin 18 (69 %). Muita laajasti menestyneitä maita olivat Kanada, Japani, Espanja ja Brasilia. Ruotsi voitti mitalin kahdeksassa urheilumuodossa, osallistuen yhteensä 18 lajiin. Heikosti menestyneet Suomi ja Viro osallistuivat 13 urheilumuotoon, mikä oli vähiten tutkittujen maiden joukossa. Tšekin tasavalta, Irlanti ja Belgia menestyivät vain harvassa lajissa (4).

Sukupuolten välisessä tarkastelussa lähtökohtana oli, että yhteensä 329 kilpailulajista 152 (46 %) oli naisten lajeja. Tasa-arvoisen tuloksen perusteella vastaava osuus mitaleista olisi saavutettavissa naisten lajeissa.  Iso-Britannia ylsi tähän tavoitteeseen, sillä sen mitaleista 48 prosenttia tuli miesten kilpailuista, 46 prosenttia naisten kilpailuista ja kuusi prosenttia sekakilpailuista.  Myös mitalitilaston kärkimaat Yhdysvallat (53 %) ja Kiina (54 %) saavuttivat mitaleja enemmän naisten kuin miesten lajeista.

Hyviä naisurheilussa menestyneitä maita olivat Puola (80 % mitaleista naisten kilpailuista), Uusi-Seelanti (70 %), Kanada ja Sveitsi (63 %), Alankomaat (62 %), Brasilia (60 %) ja Belgia (50 %). Selvästi alle tasa-arvon rajan jäivät Tšekin tasavalta (20 %), Espanja (28 %), Irlanti (29 %) ja Tanska (33 %).

Eri maiden menestystä voidaan analysoida myös niin sanottujen makrotason muuttujien, kuten väestömäärän ja varallisuuden perusteella. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että väestömäärä, bruttokansantuote (BKT) ja poliittinen järjestelmä (aiempi kommunismi) selittää noin 50 prosenttia eri maiden mitalimäärästä ja mitalipisteistä (kulta=3 pistettä, hopea=2, pronssi=1) Olympialaisissa. Pariisin Olympialaisten osalta edellä mainitun kolmen muuttujan malli selitti vain 40 prosenttia eri maiden saavuttamista mitalipisteistä. Raportissa muutosta spekuloidaan urheilujärjestelmien kehitystyön edistymisellä, eli järjestelmien merkitys olisi voimistunut. Tätä tulkintaa vahvistaa laskenta, jossa Venäjän ja Valko-Venäjän menestykseksi laskettiin sama kuin Tokiossa (yht. 78 mitalia), jolloin mallin selitysarvo nousi vain 42 prosenttiin.

Tämän kolmeen muuttujaan perustuvan mallin avulla voidaan myös ennakoida yksittäisten maiden menestystä olympialaisissa. Yli odotusten menestyneiden maiden joukossa oli sekä suuria kansakuntia, että pieniä, alle kymmenen miljoonan asukkaan maita. Tutkimuksessa mukana olleista maista Sveitsi, Tšekin tasavalta, Puola, Viro ja Suomi menestyivät mallin ennustamaa tulosta heikommin.

Menestyksen ohella analysoitiin eri maiden taloudellista panostusta huippu-urheiluun, joka muodostaa osallistumisen ohella perustan huippu-urheilumenestykselle. SPLISS-tutkimuksessa tarkastellaan huippu-urheilun kansallista rahoitusta, mikä tarkoittaa valtion avustuksia, julkisen sektorin omistamien rahapelien tuottoja sekä kansallisen urheilun katto-organisaation panostuksia huippu-urheiluun. Huippu-urheiluun liittyvät kansalliset rahoitusratkaisut vaihtelevat suuresti ja niiden vertailu haastavaa. Tutkimuksessa huippu-urheilun rahoitukseen ei laskettu esimerkiksi erilaisia verojärjestelyjä (Unkari, Japani), armeijan tai poliisin huippu-urheilijaohjelmia (Belgia, Sveitsi, Brasilia ja Suomi), huippu-urheilurakentamista tai merkittävien suurkisojen järjestämisen tukia (esimerkiksi Euroopan kisat Puolassa).

SPLISS-analyysin lähtökohtana on rahoituksen kansallinen koordinaatio, eli optimaalisessa tilanteessa yksi taho, joka vastaa huippu-urheilusta, määrittelee rahoituksen käytön ja jakaa avustukset toimijoille. Suomen kohdalla rahoituksen kansallinen koordinaatio on todettu aiemmissa tarkasteluissa (2015; 2021) heikoksi.

Tutkimuksessa mukana olleiden 17 maan huippu-urheilupanostukset vaihtelevat Suomen ja Irlannin 33 miljoonasta eurosta aina Puolan 446 miljoonaa euroon. Belgian kansallinen urheilujärjestelmä koostuu kahdesta erillisestä, Vallonian ja Flaamin alueista, ja näiden alueiden luvut esitetään kuviossa erikseen. Espanjan (112 M€) osalta luku sisältää maan koko urheilubudjetin, josta huippu-urheilun osuutta ei ole kyetty erottamaan. Siksi se esitetään eri paikassa kuin luku osoittaisi.

Tutkimuksen 17 maata voidaan jakaa huippu-urheilupanostuksen perusteella neljään ryhmään. Puola ja Unkari ovat erittäin vahvoja huippu-urheiluun panostajia, ottaen huomioon etenkin Unkarin varsin pieni väestö (10 milj. asukasta). Kanada, Japani ja Iso-Britannia muodostavat seuraavan ryhmän. Ne panostavat huippu-urheiluun noin 200 M€ vuodessa. Yli 100 miljoonaa sijoittavia maita ovat Brasilia, Tšekin tasavalta ja Sveitsi. Alankomaat voisi 89 miljoonan panostuksella liittyä tähän ryhmään. Loput, yhteensä seitsemän maata, panostavat 33–49 miljoonaa euroa. Näihin kuuluvat muun muassa Viro, Ruotsi, Tanska ja Suomi.

Suomi (33,0 M€) ja Ruotsi (35,0 M€) sijoittuvat tarkastelussa vähiten huippu-urheiluun panostaviin valtioihin. Tämä ei ole yllätys, sillä Pohjoismaissa rahoituksen painopiste on enemmän koko organisoidussa urheilussa kuin huippu-urheilussa. Huippujen ajatellaan seuloutuvan kilpaurheiluun osallistuvien laajasta joukosta.  Alle 10 miljoonan asukkaan maista Sveitsi (107,6 M€), Uusi-Seelanti (42 M€) ja Tanska (40,7 M€) panostavat huippu-urheiluun Suomea ja Ruotsia enemmän. Tanska on ainoana Pohjoismaana organisoinut huippu-urheilun valtiojohtoisesti. Suurin osa huippu-urheilutuesta menee maan huippu-urheiluorganisaatiolle, Team Danmarkille, jonka tehtävänä on kehittää tanskalaista huippu-urheilua yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla.

Osa maista oli mukana jo vuoden 2020 tarkastelussa. Kanadan (-43 M€) ja Japanin (-24 M€) panostus on laskenut, ja Iso-Britannian pysynyt samalla tasolla. Brasilia (+38 M€) ja Sveitsi (+17 M€) ovat kasvattaneet menoja merkittävästi. Myös Ruotsin (+19 M€), Alankomaiden (+15 M€), Uuden-Seelannin (+7 M€) ja Suomen (+4 M€) huippu-urheilupanostukset ovat kasvaneet. Tanska ilmoittaa nyt 4 M€ pienemmät tuet kuin vuonna 2020.

Suomessa lähtökohtana oli valtion liikuntabudjetin huippu-urheiluun kohdistuvat määrärahat sekä sellaiset valtionavustukset, joita käytetään huippu-urheiluun. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa valtio tukee monia kohteita yleisavustuksella, jolloin avustusten vastaanottajat voivat kohdentaa tukea strategioiden ja tavoitteiden suuntaisesti. Esimerkiksi lajiliittojen valtion avustuksessa ei ole tällä hetkellä huippu-urheilukriteerejä, mutta kaikki lajiliitot vastaavat oman lajinsa kansainvälisestä huippu-urheilusta. Näissä tapauksissa tutkimuksen arvio huippu-urheilun osuudesta on tehty joko tilinpäätösten tai tutkimustulosten perusteella. Eri maiden kohdalla on erilaisia tulkintoja. Esimerkiksi Ruotsi on sisällyttänyt koronatukia omaan arvioonsa, mutta jättänyt urheilulukioiden tuet tarkastelun ulkopuolelle. Me suomalaiset tutkijat toimimme päinvastoin.

Suomen osalta 33,0 miljoonaa sisältää huippu-urheilun talousrivin valtion liikuntabudjetista, yhteensä 15,3 miljoonaa euroa (huippu-urheiluyksikkö 6,7 M€, Urheilija-apurahat 2,3 M€, URA-säätiö 0,3 M€, KIHU 1,7 M€ sekä urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset 4,3 M€). Muita huippu-urheiluun kohdistuneita avustuksia olivat kansainväliset suurtapahtumat 2,0 M€ sekä urheilulukioiden ja ammatillisen koulutuksen lisätuki 3,1 M€, joka tulee varsinaisen valtion liikuntabudjetin ulkopuolelta.

Lisäksi arvoitiin, että Suomen Olympiakomitean yleisavustuksesta 3,6 M€ (52 %) sekä komitean omasta varainhankinnasta 1,7 M€ kohdentuvat huippu-urheiluun.  Paralympiakomitea myöhästyi valtionavustuksen hakemisesta vuonna 2023, eikä huippu-urheilun osuutta voitu tältä osin määrittää. Vuoden 2023 osalta arvioitiin Paraolympiaurheilun osuudeksi 1 miljoona euroa. Vuoden 2022 osalta luku olisi ollut noin 1,5 miljoonaa. Lopulta huomioitiin vielä laskennallisesti, että lajiliittojen yleisavustuksesta 7,1 M€ (30 %) kohdistuu huippu-urheiluun.

Suomen huippu-urheilun tueksi laskemista muodoista urheiluoppilaitosten tuki sekä lajiliittojen yleisavustusosuus ovat spekulatiivisimpia. SPLISS-tutkimuksessa korostetaan huippu-urheiluresurssien kansallista koordinaatiota, mutta tämä ei toteudu näiden kahden tuen kohdalla. Suomen tukien osalta voidaankin arvioida, että noin kaksikolmasosaa tuen kokonaismäärästä on Suomen Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön hallinnassa joko suoran päätöksenteon tai asioiden valmistelun kautta.

Toisaalta huippu-urheiluun liittyviä tukimuotoja jäi tarkastelun ulkopuolelle. Näistä suurimmat olivat rakentamisavustukset sekä urheiluopistoille suunnattu vapaan sivistystyön (VST) valtionosuudet. Huippu-urheiluun liittyvät rakentamisavustukset jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Suomessa tämä tarkoitti vuonna 2023 yhteensä 7,8 M€:n hankeavustuksia. Kansallista lisätyötä tulisi tehdä myös liikunnan koulutuskeskusten, erityisesti 11 urheiluopiston huippu-urheilutoiminnan määrittelyn osalta. Tässä tarkastelussa urheiluopistojen valmennuskeskukset olivat mukana osaamisen kehittämisen tuessa, jota jaettiin 0,9 M€:n edestä.

SPLISS-tutkimuksissa kansainvälisen huippu-urheilun kehitystä kuvataan globaalin kilpavarustelun käsitteellä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhä useampi maa panostaa huippu-urheiluun aiempaa enemmän ja tekee sen myös strategisesti menestykseen tähdäten. SPLISS 2024 tarkastelussa esiin nousi itse Olympialaisten osalta jatkuva muutos lajeissa, sukupuolten välinen tasa-arvo sekä Venäjän ja Valko-Venäjän osallistumisen kieltäminen. Nämä kaikki ovat tekijöitä, jotka vaikuttavat kilpailun tasapainoon Olympialaisissa. Lisäksi huippu-urheiluun panostavissa maissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota ulkoisvaikutuksiin sekä globaaleihin huolenaiheisiin, kuten ilmastonmuutokseen.

Tutkimuksessa selvitettiin, miten menestystä voidaan analysoida ja tulkita. Ilmiölle löydettiin kolme ulottuvuutta. Ensin menestystä voidaan tarkastella suhteessa maan resursseihin (väestö, BKT, politiikka). Tässä ulottuvuudessa Iso-Britannia, Japani, Alankomaat ja Uusi-Seelanti menestyivät lähtökohtia paremmin ja Puola sekä Tšekin tasavalta suoriutuivat heikommin. Myös ilman mitaleita jääneet Suomi ja Viro kuuluivat alisuoriutujiin.

Toiseksi, jos menestystä arvioidaan huippu-urheiluun sijoitetun rahamäärän perusteella, Puola, Unkari ja Sveitsi kuuluvat paljon panostaviin mutta heikosti menestyviin kansakuntiin. Iso-Britannia ja Alankomaat puolestaan onnistuivat parhaiten suhteessa panostettuihin euroihin. Tulos vahvisti aiemman (2021) tarkastelun tulosta, että pelkkä raha ja suuret resurssit eivät tuo menestystä. Resurssien viisas käyttö ja osaaminen huippu-urheilujärjestelmän eri tasoilla ovat ratkaisevia.

Kolmanneksi Olympiamenestystä määrittävät maiden omat tulkinnat. Esimerkiksi Japani menestyi heikommin kuin kotikisoissaan 2021, mutta maa tulkitsi menestyksen silti hyväksi.

Suomen osalta panostukset huippu-urheiluun ovat kasvaneet, mutta etenkin olympiamenestys on pysynyt vaatimattomalla tasolla. SPLISS-näkökulmasta Suomi ei ole kyennyt rakentamaan strategista ja koordinoitua huippu-urheilujärjestelmää, joka toimisi yhteisten tavoitteiden ja toimintatapojen mukaisesti ilman katkoksia. Sen sijaan huippu-urheilua toteutetaan monella eri periaatteella ja toimintatavalla heikosti toisiinsa linkittyneissä organisaatioissa ja verkostoissa.

Alkuperäinen raportti

De Bosscher, V., Shibli, S., Smismans, S., Weber, A.C et al. (2024). Paris 2024. evaluation of the elite sport expenditure and success of 17 nations. Vrije Universiteit Brussel, SPLISS.

Raportti luettavissa: https://spliss.research.vub.be/publications