Tulos ohjaa tekemistä
Non-lineaarisessa pedagogiikassa päähuomio on liikkeen lopputuloksessa, ei itse liikkeessä. Samaan tulokseen voidaan päästä useaa eri reittiä. Aikaisemmin uskottiin, että sisäisesti tallennetut mallit ohjaavat liikkujan toimintaa. Non-lineaarisen pedagogiikan ajattelun mukaan jokainen suoritus on uniikki ja sisäisesti tallennettu käsitys liikkeestä ei suoraan ohjaa tekemistä. Oppimisessa ovat aina läsnä oppijan lisäksi opeteltava tehtävä ja ympäristö, jossa oppiminen tapahtuu. Tavoitteena ei ole tehdä suoritus jollakin ennalta tiukasti määrätyllä tavalla. Pyrkimyksenä on löytää jokaiseen tilanteeseen juuri kyseiseen hetkeen paras mahdollinen ratkaisu. Jokaisella liikkujalla on oma yksilöllinen tapansa liikkua. Non-lineaarisessa pedagogiikassa taito sopeutetaan liikkujan kehoon eikä päinvastoin. ”One size fits all” -ajattelu ei ole non-lineaarisen pedagogiikan mukaista. Jopa tiukoissa arvostelulajeissa, kuten telinevoimistelu, mäkihyppy tai taitoluistelu on sijaa yksilölliselle tyylille.
Jotta kilpailutilanteessa pystyttäisiin tekemään hyvä suoritus, harjoitustilanteen tulee vastata kilpailutilannetta. Pelinomaisissa harjoitteissa siirtovaikutus harjoituksista kilpailuun on suuri.
Oppiminen ei etene suoraviivaisesti
Non-lineaarisen pedagogiikan nimi tulee siitä havainnosta, että oppiminen ei etene suoraviivaisesti. Vaikkakin harjoittelun määrän ja oppimisen välillä vallitseekin vahva yhteys, niin pelkällä harjoittelun määrällä ei voida täysin selittää tai ennustaa oppimisen etenemistä. Oppimiskäyrät voivat olla hyvinkin monimuotoisia. Erittäin mielenkiintoinen ilmiö on se, että pienilläkin muutoksilla esimerkiksi sääntöihin voi olla suuret vaikutukset oppimiseen. Koripallossa toimintaa voidaan rajoittaa siten, että pään yli syötöt kielletään. Tällä varsin pienellä vaatimuksella voi olla todella suuri vaikutus pelaajien liikkumiseen, kun he etsivät vapaata paikkaa, johon voi syöttää.
Tarkkaavaisuuden kohde kehon ulkopuolella sujuvoittaa suoritusta
Liikkujan tarkkaavaisuuden kohteen ollessa oman kehon ulkopuolella, suoritus on sujuva, tehokas ja taloudellinen. Lapsilla ja aloittelijoilla voi olla tarkoituksenmukaista suunnata tarkkaavaisuuden kohde kehon sisälle, mutta aika nopeasti kannattaa ohjata oppijan mielenkiinto kehon ulkopuolisiin kohteisiin. Sama pätee suhteessa aikaan: taitavan liikkujan fokus on tulevaisuudessa, eikä nykyhetkessä. Siinä missä aloitteleva golffari ajattelee, että onko hänen kyynärpäänsä suorassa, huippupelaaja näkee mielessään pallon lentävän viheriölle. Valmentaja tai opettaja voi ohjata erilaisin toimenpitein liikkujan tarkkaavaisuuden pois kehosta. Esimerkiksi puomilla tasapainoilevan voimistelijan huomio voi olla salin seinään piirretyssä rastissa.
Informaation ja liikkeen ja yhdistäminen
Ilman informaatiota liike ei voi olla funktionaalinen ja toisaalta havainnointi edellyttää liikettä. Informaatio on keskeinen käsite non-lineaarisessa pedagogiikassa. Liikkujan tulee oppia käyttämään aistejaan tarkoituksenmukaisesti. Hyvät urheilijat eivät eroa huipuista aistiensa toimintakyvyn suhteen, ts. huippu-urheilijoilla ei ole supernäköä, -kuuloa tai -tuntoa. Sen sijaan huiput osaavat käyttää aistejaan tehtävän vaatimalla tavalla. Esimerkiksi maalivahti osaa katsoa tarkasti nopeasti liikkuvaa kohdetta; kiekkoa tai palloa. Valmennuksen/opetuksen tavoitteena on opastaa oppija yhdistämään hänen havaitsemansa informaatio liikkeeseen. Non-lineaarinen pedagogiikka ei puhu palautteesta, koska termi palaute (feedback) viittaa sanana menneeseen aikaan. Informaatio on terminä neutraali. Liikkujan tehtävänä on yhdistää havaitsemansa informaatio liikkeeseen, toisin sanoen hyödyntää informaatiota liikkeen säätelyssä. Tässä yhteydessä on muistettava, että oppijat yhdistävät liikkeitä, eivät sanoja, ympäristön informaatiolähteisiin. Sanallisiin ohjeisiin tukeutuva opetus saattaa tehdä oppijan riippuvaiseksi kuulluista ohjeista ja näin avuttomaksi toimimaan itse. Tämä ei tarkoita, etteikö liikkujan tulisi saada tietoa suorituksestaan sekä sisäisesti (oma tuntemus liikkeestä) että ulkoisesti (esimerkiksi valmentajan tai opettajan näytöt tai verbaaliset ohjeet). Non-lineaarisessa pedagogiikassa katse on kuitenkin eteen- ei taaksepäin.
Rajoitteiden manipulaatio
Opettaminen ja valmentaminen non-lineaarisessa pedagogiikassa tapahtuu manipuloimalla oppijaan, ympäristöön ja tehtävään liittyviä rajoitteita (constraints). Rajoite on huono käännös, koska kielessämme sillä on negatiivinen varaus. Reunaehto voisi toimia terminä paremmin. Oppijaan liittyviä rajoitteita ovat muun muassa pituus, paino, lihas-rasva -suhde, synapsien määrä aivoissa, geeniperimä ja antropometriset ominaisuudet. Sekä fyysisillä että toiminnallisilla rajoitteilla on merkitystä liikkeen kannalta. Esimerkiksi raajojen pituudella on vaikutusta siihen milloin henkilö vaihtaa kävelyn juoksuksi vauhdin kiihtyessä. Ympäristörajoitteita ovat muun muassa valaistus, ilman kosteus, lämpötila ja alusta. Tähän ryhmään kuuluvat myös sosio-kultturelliset tekijät. Tehtävärajoitteita ovat esimerkiksi käytettävät välineet, pelialueen koko ja pelaajien määrä.
Valmentajan tai opettajan tehtävänä on rajoitteita muokkaamalla auttaa oppijaa kokeilemaan erilaisia suoritustapoja ja näin löytämään itselle ja tehtävään sopivan toiminnallisen koordinaatioratkaisun.
Tarjoumien löytäminen
Tarjoumat (affordances) ovat tärkeä käsite non-lineaarisessa pedagogiikassa. Tarjoumat ovat kutsuja tai houkutuksia tulokselliseen toimimaan. Yksilön kokemuksista, toimintakapasiteetista, havainnointikyvystä ja taitotasosta riippuen hän löytää ympäristöstään toimintamahdollisuuksia. Esimerkiksi jalkapalloilija voi havaita puolustajien välistä avautuvan syöttömahdollisuuden. Valmentaja/opettaja voi auttaa oppijaa löytämään näitä tarjoumia edellä mainittuja rajoitteita muokkaamalla. Oppija hahmottaa ympäristöään ikään kuin abstraktisena karttana, joka sisältää erilaisia tarjoumia. Erittäin mielenkiintoinen ilmiö on se, että yksilön oma toimintakapasiteetti ja oletettu ponnistelun tarve vaikuttaa siihen, miten ympäristöä havainnoidaan. Esimerkiksi matka vuoren huipulle arvioidaan pitemmäksi painava reppu selässä kuin kevyt reppu selässä.
Sama lopputulos eri tekemisellä
Liikunnassa ja urheilussa pyritään suoritustason pysyvyyteen. Tavoitteena on tehdä oma huippusuoritus mahdollisimman usein. On harhaista kuvitella sama lopputulos saavutetaan tekemällä suoritus aina samalla tavalla. Jo Nikolai Bernstein osoitti aikanaan, että mitä taitavampi yksilö oli kyseessä, sitä enemmän hänellä oli suorituksessa vaihtelua. Konkreettinen esimerkki tästä ajattelusta voisi olla ammunta, jossa ensin ammutaan napakymppi tyynessä säässä. Seuraavakin laukaus osuu keskelle taulua, mutta tällä kertaa voimakkaassa tuulessa. Molemmilla kerroilla lopputulos oli kymppi, eli suoritustaso ei vaihdellut. Kuitenkin molemmat kympit ammuttiin erilaisilla koordinaatiomalleilla, suoritustapa vaihteli. Yksi non-lineaarisen pedagogiikan kulmakiviä on jatkuva vaihtelu osana harjoittelua. Suoritukset toistetaan samankaltaisina, mutta ei identtisinä. Kuten edellä todettiin, tavoitteena on löytää itselle ja tehtävään sekä tilanteeseen sopivin ratkaisu.
Non-lineaarinen pedagogiikka vahvistaa sisäistä motivaatiota
Yksi non-lineaarisen pedagogiikan tausteorioista on Deci & Ryanin itsemääräämisteoria, jonka mukaan ihmisen psyykkinen hyvinvointi rakentuu koetulle pätevyydelle, koetulle autonomialle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle. Kun oppimisprosessi yksilöllistetään, se vaikuttaa positiivisesti edellä mainittuihin sisäisen motivaation kulmakiviin. Sama vaikutus sillä, että oppimiselle annetaan tilaa – ”näpit irti” -valmentaminen vahvistaa pätevyyden ja autonomian sekä yhteenkuuluvuuden kokemista. Kun harjoitustilanne vastaa kilpailutilannetta, se kehittää havaintojen ja toiminnan yhteensovittamista ja näin ollen lisää pätevyyden tunnetta. Kokeilemalla oppiminen voimistaa autonomian kokemista.
”Taitotohtori” Sami Kalaja
http://www.valmennustaito.info/taito/
Kirjoittaja on liikuntatieteiden tohtori ja KIHUn johtaja, jolla on pitkä kokemus taitojen oppimisesta ja opettamisesta niin urheilussa kuin koulumaailmassa.