Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla -podcast käynnistyy keskustelulla kuukautiskierrosta ja harjoittelusta

Ensimmäisessa jaksossa Aku Nikanderin kanssa aiheesta keskustelemassa Lääkäri Mira Tuovinen ja tutkijatohtori Johanna Ihalainen.

Tutkittua tietoa kuukautisista urheilumaailmassa on toistaiseksi vähän, sillä huippu-urheilussa alle 10 % tutkimuksista koehenkilöinä on ollut vain naisia ja tutkimuksissa, joissa on tutkittu harjoitusintervention vaikutusta, koehenkilöt ovat olleet pääasiassa miehiä. Ne tutkimukset, joissa on ollut mukana naisia, on perustunut enneminkin naisten ja miesten vertailuun.  Viimeisimpien vuosien aikana tutkimukset liittyen naisurheilijoiden kuukautiskiertoon ja harjoitteluun on ilahduttavasti lisääntynyt ja aihe on ollut viime aikoina esillä voimakkaammin mediassa. Esimerkiksi Yle julkaisi jutun kuukautiskierron yhteydestä polven eturistisidevammoihin, sekä useat artikkelit ovat viime vuosina käsitelleet intensiivisen harjoittelun ja suhteellisen energiansaannin vaikutuksista kuukautisten loppumiseen ja vammariskiin. Lisäksi viime vuonna jalkapallon maailmanmestaruuden voittanut USA:n jalkapallomaajoukkue rikkoi tabuja ja otti ennen MM-kisoja pelaajien kuukautiskierron huomioon muun muassa keskustelemalla aiheesta sekä monitoroimalla kierron eri vaiheita. Mutta mitä itse asiassa tiedämme aiheesta?

Kuuntele jakso:

Podcastit kuunneltavissa myös:

Kysymyksiä ja toiveita eri aiheista voi laittaa osoitteeseen aku.nikander@kihu.fi. Kommentteja ja palautetta voi antaa myös KIHUn Twitterissä ja Instagramissa.

  

Huippu-urheilua, tiedolla vai tuurilla on KIHUn ja Training Room Jyväskylän yhteinen podcast. Podcastissa keskustellaan ajankohtaisista urheilumaailman asioista tutkittuun tietoon perustuen. Podcastia juontaa Training Roomin fysiologi Aku Nikander, joka tekee väitöskirjaa urheilijoiden kaksoisurista ja valmentaa hiihtäjiä. Training Room on kehityshanke ja toimintakonsepti, jonka tavoitteena on rakentaa tukipalveluiden kokonaisuutta, jolla edistetään urheilijan terveyttä, palautumista ja valmiutta laadukkaaseen harjoitteluun.