KIHU aloitti kummiurheilijatoiminnan – ensimmäiset urheilijat Suvi Kokkonen ja Eemil Helander

Huippu-urheilun instituutti KIHU on tehnyt kummiurheilijasopimukset kahden lupaavan suomalaisurheilijan kanssa. Lentopalloilija Suvi Kokkonen ja kestävyysjuoksija Eemil Helander saavat KIHUn asiantuntijatuen tuekseen matkalla kohti kansainvälistä huippua.

Kummiurheilijatoiminnan tavoitteena on tukea potentiaalisten nuorten urheilijoiden valmentautumista KIHUn moniammatillisella asiantuntijatuella. Kummiurheilijat ja heidän valmentajansa saavat sopimuksen myötä tuekseen KIHUn asiantuntijoita eri aloilta. Heidän tukikokonaisuutensa rakennetaan yksilöllisesti siten, että se palvelee urheilijan pitkäjänteistä kehittymistä. Tuki voi sisältää terveydenhuoltoa, urheilufysioterapiaa, psyykkistä valmennusta, urheilufysiologiaa, urheilubiomekaniikkaa, fysiikkavalmennusta, urheiluravitsemusta ja valmentajan työnohjausta. Vastavuoroisesti kummiurheilijat tuovat esille KIHUn asiantuntijuutta omassa viestinnässään ja osallistuvat mahdollisuuksien mukaan KIHUn tapahtumiin.

Suvi Kokkonen – Lentopallon huippulahjakkuus

Laukaasta kotoisin oleva Suvi Kokkonen (s. 2000) on noussut Suomen naislentopallon kirkkaimpaan kärkeen. Yleispelaajana tunnettu Kokkonen on pelannut ammattilaisena Ranskassa, Saksassa, Romaniassa ja tulevalla kaudella Italian pääsarjassa HR Volley Maceratan riveissä.

Viime kaudella Romaniassa Kokkonen saavutti liigahopeaa, cup-hopeaa ja Supercupin voiton. Lisäksi hänet valittiin vuoden 2024–2025 lentopalloilijaksi Suomessa.

– Oon tosi innoissani päästessäni KIHUn ryhmään mukaan. Koen, että saan kaiken tarvittavan avun ja hyvät tyypit mun rinnalle tukemaan mun uraa. Olen onnellinen ja kiitollinen olen tästä mahdollisuudesta!

Suvin tarkempi esittely

Eemil Helander – Kestävyysjuoksun nouseva tähti

Petäjävedeltä kotoisin oleva Eemil Helander (s. 2001) on suomalaisen kestävyysjuoksun tulevaisuuden nimi. Hän edustaa Jyväskylän Kenttäurheilijoita ja opiskelee taloustiedettä Jyväskylän yliopistossa.

Helanderin saavutuksiin kuuluvat muun muassa alle 23-vuotiaiden EM-hopea 5000 metrillä ja neljä aikuisten Suomen mestaruutta. Hänen ennätyksensä 5000 metrillä on 13.40,15 ja 3000 metrin esteissä 8.39,75.

– Olen todella iloinen yhteistyöstä KIHUn kanssa ja koen siitä olevan paljon hyötyä molemmin puolin. Kummiurheilijana pääsen hyödyntämään KIHUn osaamista ja asiantuntemusta. Kansainvälistä kärkeä tavoitellessani tästä on suuri apu.

Eemilin tarkempi esittely

KIHUn kummiurheilijatoiminta on tärkeä osa instituutin työtä suomalaisen huippu-urheilun kehittämisessä. Toivotamme Suville ja Eemilille menestystä tulevilla kausilla!