KIHUn blogi: Kun kisakylän koronakatastrofia ei kuulunut

Olympialaisten alla kuohuu aina. Viime vuosien saatossa olympialaiset ovat nostattaneet keskusteluun Venäjän vähemmistöoikeudet ja sateenkaarikynnet, Brasilian sademetsätuhot ja zikaviruksen, Korean eläinkokeet ja koiranlihansyönnin. Globaali massatapahtuma ja vanhoillinen organisaatio herättävät tunteita puolesta ja vastaan, ja Tokion olympialaisten alla vastaäänet nousivat erityisen kuuluviksi. Yksi merkittävä syy tähän oli koronapandemia, johon monen mielestä 206 kansalaisuuden ja 18 000 ihmisen kokoontuminen yhteen ja samaan kisakylään ei yksinkertaisesti istunut. Lääketieteellisesti tilanne vaikutti kestämättömältä. Maailman arvostetuimmat lääketieteen julkaisut NEJM:n ja Lancetin johdolla kritisoivat voimakkaasti olympialaisten järjestelyjä. Tutkittu tieto on meille osoittanut, miten ihmisten joukkokokoontuminen, mannerten yli lentomatkustaminen, yhdessä ruokaileminen, monihenkisisissä huoneistoissa asuminen sekä fyysinen ja psyykkinen stressi muodostavat otollisen ympäristön hengitystievirusten leviämiselle. Olympialaisten kisakylässä olivat läsnä nämä kaikki.

Japanin valtio, Kansainvälinen Olympiakomitea ja Tokyo2020 kisaorganisaatio tekivät lähes kaiken mahdollisen terveysturvallisuuden eteen. Pfizerin kanssa solmittiin sopimus koronarokotteista ja Suomeenkin saapui noin 600 rokotteen erä Tokion Olympialaisten takia Japaniin matkustaville. Joukkueemme saavutti lähes täydellisen rokotekattavuuden. Terveydentilan monitorointi aloitettiin kaksi viikkoa ennen matkaa ja kahdessa koronatestissä oli pakko käydä ennen lentoa Japaniin, jos matkaan mieli. Koneen laskeuduttua alkoi jokapäiväinen putkeen sylkeminen, mikä johti lähes 800 000 koronatestiin olympialaisten aikana. Niin viimeistelyleireillä kuin kisakylässäkin elämä oli tarkkaan rajattua. 2–5 viikon ajan hotelli, kisakylä ja suorituspaikat tulivat riittävän tutuiksi. Puhelinsovelluksella isoveli valvoi, että tässä elintilassa pysyttiin. Kasvomaskit pysyivät päällä ruokailua, omaa huonetta ja urheilusuoritusta lukuun ottamatta. Moni meistä toki tuuletti naamahikeä ulkoilman väljyydessä, kun siihen tilaisuuden sai.

Porsaanreikiä koronavirukselle jäi kuitenkin paljon. Ennen kisamatkaan mitään valvonnan mahdollisuutta ei joukkueiden todelliselle käyttäytymiselle ollut. Koronavirus saattoi olla itämässä kisakoneeseen noustessa negatiivisista testistä huolimatta. 42 000 lentokenttätesteissä löydettiinkin 35 tartuntaa, joka johtivat koneessa kahden rivin etäisyydellä istuneiden karanteeniin. Joillain joukkueilla oli haasteita sitoutua maskinkäyttöön sisätiloissa. Ruuhkaiset kisabussikuljetukset, huutava katsomo, iloisesta puheensorinasta täyttyvä kisaravintola ja tiheästi ventiloivat kisakylän kuntosalitreenaajat aiheuttivat erityisen herkullisen tilaisuuden koronavirukselle. Eikä kuplakaan täydellisenä pysynyt. KOK joutui toistuvasti ärähtämään joukkueille kisakylän ulkopuolelle luikahtaneista jäsenistä ja loppua kohti lisääntyvästä juhlinnasta. Tartuntamahdollisuuksia koronavirukselle siis tarjottiin.

Mutta sitä mahdollisuutta koronavirus ei olympialaisissa käyttänyt. Kisakylän asukkaiden 18 000 petipaikalta todettiin yhteensä 36 koronapositiivista tapausta. 1300 karanteeniin asetetusta olympiavieraasta löydettiin 5 jatkotartuntaa. Vaikka karanteenisäännöt olivat suomalaisittain vähintäänkin väljät, tartuntaryppäitä tai joukkueiden välisiä tartuntoja ei ilmennyt. Rokotusten lisäksi KOK onnistui erityisesti testauksessa. Päivittäinen raivoisa antigeenitestaus ja altistuneiden PCR-testit löysivät positiiviset tapaukset riittävän herkästi, jottei tartuntaketjuja päässyt syntymään. Vääriä positiivisia testituloksia toki tuli, mutta hyvin suunnitellulla järjestelmällä ja tehokkaalla uusintatestauksella yksikään urheilija ei menettänyt kisapäiväänsä väärän positiivisen testituloksen vuoksi. Tätä voidaan pitää urheilullisesti isona onnistumisena.

Entä mitä koronarajoitukset aiheuttivat kisakokemukselle? Useat olympialaiset kokeneet joukkueemme jäsenet totesivat, ettei kisakyläelämä lopulta poikennut aiemmasta. Putkeen syljeskelystä tuli nopeasti rutiinia, mikä ei mieltä rassannut. Maskinkäyttö oli jo ennestään tuttua. Harkittu valinta oli sallia joukkueen yhdessä oleminen olohuoneella. Yhdessäolon riskiä pienennettiin kasvomaskeilla, tilojen väljyydellä, huoneilman ja pintojen tehokkaalla puhdistuksella. Joukkueen ulkopuolelta olohuoneeseen vierailtiin vain etäyhteyksin. Lopulta olohuoneesta tulikin joukkueelle turvallinen, tärkeä ja hyvähenkinen paikka, jossa jokainen oli yhtä arvokas urheilullisesta menestyksestä ja päivän kunnosta riippumatta.

Täysin entisellään ei kisakokemus kuitenkaan ollut. Olympialaisten yksi suurimmista arvoista on eri lajien ja kansalaisuuksien kokoontuminen yhteen. Nyt urheilijat eivät päässeet katsomoon seuraamaan toistensa suorituksia, eivätkä viettämään vapaasti aikaa kisasuorituksen jälkeen. Ne kuuluisat kisakylän kondomitkin pidettiin piilossa, jotta läheiseen kanssakäymiseen ei ikään kuin kannusteta. Ehkä kaikkein isoin menetys urheilijoille ja olympialaisille oli yleisön ja fanien puuttuminen katsomosta. Olympialaiset ovat urheilun suurinta juhlaa, joka on parasta paikan päällä. Vaikka me kuplassa eläjät otimme siitä irti sen, minkä töiltämme ehdimme, ei meidän määrä riittänyt nostamaan tunnelmaa sellaiseksi, minkä vain moni tuhat tai kymmentuhatpäinen ihmismassa pystyy.

Lopulta olympialaisten koronakatastrofia ei tullut. Maailmanlaajuisesti ja kisakylän ulkopuolella tartuntatilanne on kuitenkin edelleen vaikea asettaen ison haasteen juuri alkaneille paralympialaisille. Olympialaisten onnistunut epidemiahallinta antaa paralympiajoukkueen johdolle luottamusta, mutta ei rauhaa. Mielenkiinnolla odotamme myös Pekingin koronapelikirjaa – tietoa siitä, minkälaisiin raameihin rakennamme joukkueen suorituskykyä tukevan kotipesän puolen vuoden päästä alkaviin talviolympialaisiin. Tiedämme, että sen työn osaamme tehdä.

 

Kirjoittaja Maarit Valtonen on KIHUn ja Olympiakomitean ylilääkäri. Hän on johtanut Suomen olympiajoukkueen terveydenhuoltoa Rion, PyeongChangin ja Tokion Olympialaisissa.