Ensimmäinen ampumapaikka tulee nopeasti radan viimeisen nousun jälkeen, joten jo nousussa on hieman passailtava, jotta hengitys hieman tasaantuu ennen penkalle tuloa. Läpi koko harjoituskauden harjoiteltuja ja edellisten päivien harjoituksissa juuri tälle penkalle sovitettuja rutiineja noudattaen makuuammunta sujuu kuin itsestään – puolikas ulospuhallus ennen hengityksen pidätystä tuntuu tuovan tähtäimen kuin itsestään keskelle taulua. Nollat!
Tiukka kiihdytys penkalta, mutta nopeasti penkan jälkeen muistutus itselle, että seuraavana on vuorossa pystyammunta eikä nyt kannata hiihtää jalkoja alta. Vaikka tunnen pystyväni kiristämään vauhtia nousupätkillä, annan niissä hieman siimaa toisella kierroksella ja hiihdän kovaa vain helpot maastonkohdat. Omalla ensimmäisellä kierroksellaan oleva kaveri ohittaa minut viimeisessä nousussa, mutta annan hänen mennä, koska tiedän jalkojeni tärisevän pystypaikalla, jos nyt hiihdän rajoitinta vasten. Kannatti. Pystyammunta sujuu kuin tanssi aina neljänteen laukaukseen asti, kunnes happi meinaa loppua. Otan kaksi ylimääräistä vetoa raitista vuoristoilmaa keuhkoihini ja onnistun kaatamaan viimeisenkin taulun.
Viimeisellä kierroksella otan koneesta kaiken irti! Kilometri ennen maalia alkaa painaa oikein kunnolla – onneksi maltoin keskimmäisellä kierroksella. Maalissa olen lopen uupunut, mutta viimeinen kierros oli 12 sekuntia keskimmäistä nopeampi. Noudatin ennakkosuunnitelmaani lähes täydellisesti, mutta olikohan tässä mitään järkeä?
Se kuuluisa vauhdinjako
Maailmancupin pika- ja normaalikilpailuissa Luchsinger ym. (2018, 2019) ovat havainneet, että kilpailijat noudattavat tyypillisesti vauhdinjakostrategiaa, jossa ensimmäinen kierros hiihdetään kaikista kovinta vauhtia, välikierrokset maltillisemmin ja viimeisellä kierroksella jälleen kovempaa kuin edellisellä. Huomionarvoista on myös erot vauhdinjaossa sijoille 1–10 ja 21–30 tulleiden välillä. Top 10 nimittäin hiihti molemmissa kilpailumuodoissa ensimmäisen ja viimeisen kierroksen lähempänä omaa koko kilpailun keskimääräistä vauhtiaan, kun taas sijoille 21–30 tulleet hiihtivät ensimmäisen kierroksen selkeästi omaa keskimääräistä vauhtiaan kovempaa, mutta hyytyivät pahemman kerran viimeisellä kierroksella (Luchsinger ym. 2018, 2019). Hurjastelu omaan kapasiteettiin nähden kilpailun alussa näyttäisi siis kostautuvan myöhemmin!
Menestyksekäs vauhdinjakostrategia näyttäisi olevan hieman erilainen eri kilpailumuodoissa. Björklundin ym. (2021) tutkimuksessa havaittiin, että takaa-ajossa ensimmäinen kierros on tyypillisesti kaikkein nopein vauhdin hidastuessa kierros kierrokselta siten, että ennen viimeistä pystyammuntaa hiihdettävä neljäs kierros on hitain, kun taas viimeiselle kierrokselle vauhti jälleen kasvaa. Kärkikolmikon ulkopuolelle lopputuloksissa sijoittuneet olivat usein pyrkineet hiihtämään toisen kierroksen kovaa mahdollisesti kompensoidakseen epäonnistumista ensimmäisellä ampumapaikalla. (Björklund ym. 2021). Hyvä hiihtäjä voikin toipua hetkellisestä vauhdinnostosta ja päästä onnistuneella toisella ammunnalla takaisin kärkikamppailuihin. Tilastojen valossa lopputuloksen kannalta järkevintä olisi kuitenkin antaa kilpailun edetä omalla painollaan toinen ja kolmas kierros, ja pyrkiä hiihtämään neljäs kierros kovaa. Tutkijat havaitsivat nimittäin, että tällainen strategia johti todennäköisemmin parempaan sijoitukseen (Björklund ym. 2021). Björklundin ym. (2021) havaintojen mukaan viimeisellä kierroksella voi myös nousta sijoilta 4–10 kärkikolmikkoon, mutta top 10:n ulkopuolelta podiumille ei viimeisellä kierroksella ole enää asiaa.
Yhteislähdössä ensimmäinen kierros näyttäisi Björklundin ym. (2021) havaintojen mukaan olevan hitain, kun taas toinen kierros hiihdetään kovinta vauhtia. Kolmannella ja neljännellä kierroksella vauhti hidastuu, kunnes taas viimeisen ammunnan jälkeen hiihdetään kovaa. (Björklund ym. 2021). Ensimmäisellä kierroksella kaikki siis harrastavat letkajenkkaa ja ensimmäinen makuuammunta sekoittaa pakan. Kärkikolmikon ulkopuolelle lopputuloksissa jääneiden joukossa on tyypillisesti ollut kilpailijoita, jotka ovat toisella kierroksella hiihtäneet jopa kärkikolmikkoa kovempaa, mutta tutkijat havaitsivat heidän vauhtinsa hiipuneen selvästi kärkikolmikkoa enemmän seuraavilla kierroksilla (Björklund ym. 2021). Näyttäisi siis siltä, että pyrkimys nostaa sijoitusta hiihtämällä yli rajojensa epäonnistuneen ammunnan jälkeen ei mitä todennäköisimmin johda kuitenkaan hyvään lopputulokseen, vaan kostautuu ennen pitkää.
Taktisella kypsyydellä pärjää paremmin?
Isossa kuvassa voittava strategia taitaa olla se, että alussa voi vähän kaasutella, kunhan välikierroksille antaa sen verran siimaa, ettei piimä hyydy pohkeisiin kesken kaiken. Näin viimeiselläkin pystypaikalla on vielä tasapainoaisti tallella ja viimeisellä hiihtokierroksella voimia ratkoa sijoituksia. Letkajenkka tuntuisi olevan menestyjien suosiossa yhteislähdöissä ja takaa-ajoissa. Oma limitti on tunnettava ja neljän paikan kisoissa onkin parempi ensimmäisen paikan jälkeen laittaa jäitä hattuun ja säästää kirimiset viimeisille kierroksille. Tietysti ”pöljä päivä” ladulla antaa kuitenkin mahdollisuuden kokeilla omaa ja muiden kapasiteettia.
KIHU ja Jyväskylän yliopiston liikuntateknologian yksikkö tekevät muuten tutkimusta, jossa selvitetään urheilijan niskaan kiinnitettävän liikesensorin kykyä tunnistaa automaattisesti radan eri kohdissa käytettyjä hiihtotekniikoita ja nopeuksia, ampumapaikkatoiminnan vaiheita sekä tehdä näistä vertailua sensoria käyttäneiden urheilijoiden välillä. Järjestelmän avulla pystytään havainnollistamaan urheilijalle, missä suorituksen osa-alueilla ja missä vaiheessa rataa tämä häviää tai pärjää kilpakumppaneille sekä esimerkiksi vertailemaan vauhdinjakoa ja käytettyjä tekniikoita kierrosten välillä.
Ennen tällaisen teknologian mahdollistaman datan leviämistä ison yleisön käyttöön voi innokkaampi lajin seuraaja tutkia Kansainvälisen Ampumahiihtoliiton tulospalvelusta (https://biathlonresults.com/) kilpailuanalyysejä. Valitun kisan kohdalta pitää valita ”REPORTS”-välilehti, jonka alta löytyy ”Competition analysis”. Avautuvasta raportista voi vertailla vaikkapa kilpailijoiden sijoittumista hiihto- (course time) tai penkka-ajoissa (range time) eri kierroksilla ja koko kilpailussa.
Tämän tekstin avannut kappale on tutkimustuloksia sekä kirjoittajan valmennus- ja urheilijakokemusta mukaileva näkemys siitä, miten pikakilpailun vauhdinjako voisi onnistua. Haastankin kaikki ampumahiihtovalmentajat ja urheilijat analysoimaan talven kilpailuista, miten vauhdinjako onnistui, mitä siitä voisi oppia, ja miten sitä voisi ennakkoon suunnitella.
Kirjoituksessa hyödynnettyjä tieteellisiä julkaisuja
Björklund G, Dzhilkibaeva N, Gallagher C, Laaksonen MS. The balancing act between skiing and shooting – the determinants of success in biathlon pursuit and mass start events. 2021. Journal of Sports Sciences, DOI: 10.1080/02640414.2021.1976493.
Luchsinger H, Kocbach J, Ettema G, Sandbakk Ø. The contribution from cross-country skiing and shooting variables on performance-level and sex differences in biathlon world cup individual races. 2019. International Journal of Sports Physiology & Performance. 14 (2), 190–195.
Luchsinger H, Kocbach J, Ettema G, Sandbakk Ø. Comparison of the effects of performance level and sex on sprint performance in the biathlon world cup. 2018. International Journal of Sports Physiology and Performance. 13 (3), 360–366.
Kirjoittaja Miika Köykkä toimii KIHUssa urheilubiomekaniikan asiantuntijana ja pyrkii käynnissä olevassa väitöskirjatutkimuksessaan selvittämään, minkälaisella ammuntatekniikalla ampumahiihdossa saadaan laikat kaatumaan.