Henkilö seisoo kuvan vasemmassa reunassa kädet ristissä. Taustalla vanhaa tehdasmaisemaa.

Laura Juntunen aloitti kuntotestaajana KIHU Sports Labissa

KIHU Sports Labissa uutena kuntotestaajana on aloittanut marraskuun alusta alkaen LitM Laura Juntunen. Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Juntunen on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi vuonna 2019 pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Pro Gradu -tutkielmassaan hän suunnitteli, toteutti ja analysoi testikokonaisuuden suomalaisille naiscrossfit-urheilijoille. Crossfit onkin myös hänen oma harrastuksensa näinä päivinä.

Työuransa Juntunen aloitti vuonna 2019 sivutoimisena yrittäjänä ja hyvinvointivalmentajana Firstbeatilla. Vuonna 2020 hän siirtyi päätoimiseksi yrittäjäksi ja samalla toimenkuva laajentui yksilö- ja pienryhmävalmentajan tehtäviin. Pääpaino valmennuksissa on ollut fyysisen kunnon ja hyvinvoinnin edistämisessä. Samojen asioiden parissa hän pääsee työskentelemään myös KIHU Sports Labilla.

– Odotan suurella innolla kaikkea tähän työhön liittyvää: kuntotestaamista, toiminnan kehittämistä ja työyhteisöä. Työssä pääsen hyödyntämään omia vahvuuksiani ja vahvistamaan ammatillista osaamistani, kertoo Laura odotuksistaan.