Maailmanlaajuinen tutkimus koronaviruksen vaikutuksista huippu-urheilijaan

Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KIHU) on yhdessä Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan kanssa mukana selvittämässä liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten vaikutuksia kilpa- ja huippu-urheilijoiden toimintaan ja harjoitteluun. Tutkimus toteutetaan 99 tutkijan yhteistyönä kuudella eri mantereella ja 55 eri maassa.

Koronavirusepidemia on muuttanut ihmisten arkea maailmanlaajuisesti. Sen vaikutuksia kilpa- ja huippu-urheiluun ei vielä tiedetä. Joissain maissa urheilijoiden mahdollisuutta harjoitella ja liikkua kodin ulkopuolella on rajoitettu ja osin jopa kielletty kokonaan. Tässä kansainvälisessä kyselytutkimuksessa tutkitaan, miten liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset ovat vaikuttaneet urheilijoiden mahdollisuuteen harjoitella, ja miten urheilijat ovat reagoineet koronaepidemian aiheuttamiin poikkeusoloihin.

Vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti ja anonyymisti siten, ettei yksittäisiä vastaajia voida tunnistaa.

Tähän tutkimukseen kutsutaan mukaan kaikki yli 18-vuotiaat kilpa- ja huippu-urheilijat kaikista maista, joissa vapaata liikkumista ja kokoontumista on rajoitettu tai rajoitetaan koronavirusepidemian aikana.

Vastaa kyselyyn täyttämällä sähköinen lomake osoitteessa: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLScfBo50-R_VixHcn1q6Sw9PK7GxMKDtwqZXrlWfzhLJP671NQ/viewform


Lisätietoja:
Erikoislääkäri Maarit Valtonen
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus
maarit.valtonen@kihu.fi