Blogin esittelykuva, jossa kirjoittaja Maarit Valtonen seisoo portaikon alapäässä kädet ristissä hymyillen.

Terveiden harjoituspäivien maksimointi on kilpailu, joka pitää ensimmäiseksi voittaa

Pariisin olympialaissa suomalaismenestys jäi ulosmittamatta. Uimari Matti Mattson sairastui koronainfektioon, seiväshyppääjä Wilma Murto taisteli jännevamman kanssa ja kävelijä Aku Partasen valmistautumista häiritsi sairastuminen kisojen alla. Olympiakomitean mukaan 47 % urheilijoista kilpaili alle oman suoritustasonsa. Heistä merkittävä osa koki erilaisten terveyshaasteiden häirinneen olympialaisiin valmistautumista ja lopulta estäneen tuloksen tekemisen. Vaikka suurelle yleisölle urheilijoiden sairaskertomukset vaikuttavat usein selittelyltä, on näissä kokemuksissa paljon totuutta.

Huippu-urheilijalle jokainen terve harjoitus- ja kilpailupäivä on merkittävä asia. Edesmennyt juoksuvalmentaja ja tutkija Ari Nummela seurasi tarkkaan omien valmennettaviaan yhteensä 54 harjoitusvuoden ajan ja havaitsi, että vammapäivien pienempi määrä harjoituskaudella ennusti tuloskehitystä kesän kilpailukaudella. Ei siis ihme, että terveyshaasteet nousevat otsikoihin epäonnistumisen hetkellä. Jos et harjoittele tuottavasti, et kehity. Kaikki huippu-urheilijat kuitenkin taistelevat samaa vastustajaa vastaan. European Athleticsin kyselyn mukaan 4 viikon aikana ennen vuoden 2024 Rooman EM-kilpailuja 32 %:lla kaikista urheilijoista oli valmistautumista häiritsevä vamma (48 % heittäjistä, 41 % hyppääjistä) ja 10 %:lla jokin sairaus (28 % kävelijöistä, 27 % kestävyysjuoksijoista).

Vanhassa sanonnassa ”urheilija ei tervettä päivää näe” piileekin kilpailun ydin. Tuottavan harjoittelun estävien sairas- ja vammapäivien minimointi on kansainvälinen kilpailu, joka on voitettavissa. Koska kyse on terveyshaasteista, me lääkärit haluamme usein tarjota niihin valmiin ratkaisun. Suomalaisen huippu-urheilun menestys ei kuitenkaan parane magneettikuvia lisäämällä. Tuottava harjoittelu lisääntyy valmennuksen ja lääketieteen vahvemmalla yhteistyöllä, jonka voima on suomalaisessa valmennusosaamisessa vielä hyödyntämättä.

Merkittävä osa huippu-urheilijoiden terveydellisistä haasteista ja oireista on kuormitusfysiologisia – ei suoraan lääketieteellisiä. Nuoren ihmisen terve elimistö reagoi kovaan harjoitteluun, psyykkiseen stressiin, matalaan energiansaantiin tai elämän hallinnan haasteisiin fyysisillä, sairauteen viittaavilla oireilla. Pahimmillaan kokonaiskuormituksen hallinta pettää niin, että urheilija saa rasitusvamman, infektion tai psyykkisen sairauden. Tästä todisteena on suomalaistenkin huippu-urheilijoiden infektioalttius, syömishäiriöt ja psyykkinen oireilu. Me osaamme kuitenkin tehdä asiat paremmin. Tästä esimerkkinä on valmennuskeskusten moniammatillinen yhteistyö, yksittäiset hyvin toimivat valmennustiimit ja menestyneet vammakuntoutusprosessit.

Olympiakomitean mukaan Tokion koronaolympialaisissa 77 % suomalaisurheilijoista suoritti omalla tai sitä korkeammalla tasolla. Myös Pekingin talviolympialaisissa suomalaiset menestyivät hyvin. Yhdistikö koronapandemia – tuo yhteinen vihollinen – meidät laajemmin perusasioiden ja yhteistyön äärelle? Pandemian aikana urheilijoiden harjoitusympäristö oli rauhallisempaa, yksinkertaisempaa ja hallitumpaa kuin tänä päivänä. Koronavirus antoi luvan keskittyä huippu-urheilijan elämään ja suojautua ulkopuoliselta kuormalta. Harjoitteluun ja olosuhteisiin liittyvät valinnat tehtiin valmennuksen ja lääketieteen yhteistyöllä.

Huippu-urheilu on jatkuvaa tasapainoilua suorituskykyisyyden ja terveyden rajapinnalla. Jotta urheilija uskaltaa venyttää fyysisiä ja psyykkisiä rajojaan, mukana tulee olla joukkue ihmisiä, jotka antavat urheilijalle ja valmentajalle turvaa, seuraavat rajapintaa ja seisovat valintojen takana. Joukkueessa valinnat tehdään yhdessä, eletään yhdessä, arvioidaan yhdessä ja rahoitetaan yhdessä. Kun yksilöurheilu on joukkueurheilua, ei urheilijan ja valmentajan tarvitse tehdä menestystä yksin, ei kantaa painetta yksin, ei olla julkisuuden edessä yksin. Joukkueessa oman tekemisen rehellinen tarkastelu on turvallisempaa. Joukkueessa osaaminen kasvaa vuorovaikutuksessa työssä oppien. Näin joukkue luo tuottavan, arvostavan ja luottamuksellisen ympäristön, jossa valmennuksen ja suorituskykyisyyden vaatimustaso nousee korkealle ja lääketiede tukee vaatimustasoa terveyden rajoja valvoen.

Urheilijan keho ja mieli ovat saumattomassa yhteydessä toisiinsa. Keholliseen reagointiin ja kokemusmaailmaan vaikuttaa moni tekijä lapsuuden kiintymyssuhteista kodin ja valmennusympäristön turvallisuuteen – arjen kohtaamisista kunkin yksilölliseen kykyyn säädellä omia tunteitaan. Vaikka vamma on vamma ja nuha on nuha, psyykeen merkitys oireiden kokemiseen, sairastumisalttiuteen ja kykyyn toipua on voimakas. Valmennuksen ja lääketieteen yhteistyö on huippu-urheilun menestyksen kannalta keskeistä, koska terveys määrittää harjoittelun tuottavuutta ja mieli määrittää terveyden kokemusta. Tässä kiehtovassa ilmiössä piilee voima, joka on suomalaisessa urheiluvalmennuksessa vielä pitkälti hyödyntämättä.

Suomalaiset janoavat olympiamenestystä. Urheilujärjestelmämme tulee mahdollistaa joukkueen rakentumisen olympiaurheilijamme rinnalle. Urheilijamme tulee saada valmistautua valmennuksessa, jossa heittäytyminen, rohkeus ja flow-tila mahdollistuu. Urheilijamme tulee saada sitoutua harjoittelun, kuormituksen ja terveyden järjestelmälliseen seurantaan, jotta tietoon perustuva päätöksenteko valmennuksessa mahdollistuu. Valmentajiemme tulee saada työnohjausta ja kehittyä tuntemaan urheilijansa – ymmärtää hänen yksilöllistä mielenmaisemaa, kehollista reaktiivisuutta ja käyttäytymistä painetilanteessa. Näin äärimmäiseen kuormitukseen viedyn kehon ja mielen viestit luetaan valmennuksessa oikein. Näin mahdollistetaan sekä vaatimustaso että turvallisuus huippu-urheilussa. Näin voitetaan kilpailu suorituskyvyn ja terveyden tasapainosta kansainvälisillä kilpakentillä. Siinä kilpailussa lääketieteen asiantuntijuuden on syytä olla päätöksenteon, vastuunkannon ja valmennusosaamisen yhteisessä pöydässä.

Kirjoittaja Maarit Valtonen on liikuntalääketieteen erikoislääkäri sekä KIHUn ja Olympiakomitean ylilääkäri. Hän kehittää yhdessä moniammatillisen verkoston kanssa urheilun toimintaympäristöjä tukemaan urheilijan terveyttä ja suorituskykyisyyttä.