Urheilufysioterapeuttina nuorten arvokilpailuissa

Kutsu maajoukkueeseen ja etenkin arvokisoihin pääseminen on iso asia jokaiselle urheilijalle. Osa pääsee edustamaan Suomea kerran elämässään, osalle mahdollisuuksia tulee uran varrella enemmän. Kun ensimmäinen arvokisa lähestyy, jokainen kokee tilanteen eri tavalla. Ympärillä olevien aikuisten on pystyttävä tukemaan nuoria uusissa tilanteissa. Fysioterapeutti tulee kisajoukkueeseen terveydenhuollon ammattilaisena, mutta ymmärrys lajista ja urheilukulttuurista on välttämätön vaatimus urheilujoukkueessa toimimiselle. Kyky mukautua lajien toimintaan ja oman roolin löytyminen melko nopeastikin tuo uusia mahdollisuuksia joukkueen toimintaan. Aina on muistettava, että toimitaan ihmisten kanssa ja ihmisiin tutustuminen helpottaa kaikkien työskentelyä. Kun urheilija tutustuu asiantuntijoihin, kynnys avun pyytämiseen ja asiantuntijan osaamisen hyödyntämiseen madaltuu.

Kilpailut ovat reissun tärkein asia. Siksi kaikkien urheilijan ympärillä toimivien tehtävänä on varmistaa, että niin urheilija kuin valmentajakin voi keskittyä niihin täysin. Varmistetaan, että urheilijalla on mahdollisuus olla parhaimmillaan kisatilanteessa. Kisapäiviin ei ole hyödyllistä tuoda uusia muuttujia, vaan pyrkiä toteuttamaan rutiinit mahdollisimman samankaltaisesti kuin normaalissa arjessakin. Kun nuori on ensimmäisiä kertoja arvokisoissa, uusia, ennalta-arvaamattomia tilanteita tulee väistämättä eteen, mikä vaikuttaa eri tavalla eri urheilijoihin. Tutut rutiinit siis tuovat turvaa ja keskittyminen olennaiseen helpottuu.

Eri lajien maajoukkueet matkustavat usein pienillä taustaryhmillä. Arvokisoihin saadaan usein enemmän valmentajia ja asiantuntijoita, jolloin vastuuta niin kisapäivinä kuin muutenkin pystytään jakamaan. Roolien jakautuminen vaatii yhteisiä kokemuksia, toisaalta yhteisten toimintatapojen löytyminen helpottaa kaikkien työtä. Itse koen, että minun on oltava urheilijan käytettävissä, jos hän minua tarvitsee. Muuten hoidan juoksevia asioita, viime hetken säätöjä, rauhoittelen hermostunutta urheilijaa, tsemppaan ja toimin kaikin puolin auttamassa tiimiä.

Paineet kuuluvat urheiluun ja kilpailumatkoilla niitä kokee varmasti jokainen. Fysioterapeuttina koen paineita usein äkillisten loukkaantumisten yhteydessä. Miten varmistan loukkaantuneen urheilijan akuuttihoidon? Mistä saan apua? Miten muut reagoivat tilanteeseen? Miten varmistan, että asiat, joiden pitää jatkua, jatkuvat? Tässä kysymyksiä, jotka pyörivät päässäni. Tilanteiden ennakointi, rutiinit ja oma rauhallisuus helpottavat näissä tilanteissa. Myös äkillisesti muuttuvat olosuhteet, aikataulut ja muut itsestä riippumattomat tekijät vaikeuttavat optimaalista harjoittelua tai kisaamista. Nopeiden ratkaisujen ja päätösten tekeminen vaatii rauhallista ja jämäkkää toimintaa. Pitää tietää, mitä voi vaatia ja mistä apua on saatavilla.

Valmentajan tai urheilijan ei tarvitse tehdä terveyteen liittyviä päätöksiä tai olettamuksia. Osalla on arjessa iso asiantuntijaverkosto, osa kohtaa ensimmäisiä kertoja elämässään terveydenhuollon ammattilaisia urheilija-arjessaan. Asiantuntijoiden osaamisen hyödyntäminen ja omien rajojen ymmärtäminen voi tuoda valtavan lisän urheilijan ympärille, kunhan tiimissä osataan hyödyntää kaikkien vahvuuksia. Kun jokainen tuo oman osaamisensa samaan pöytään, pystytään luomaan laajempi kuva urheilijasta ja tukemaan häntä optimaalisella tavalla. Kun luottamus tiimissä löytyy, vaikeidenkin päätösten tekeminen yhdessä helpottuu.

Vammojen ja vaivojen yhteydessä vastuu siirtyy luonnollisesti enemmän terveydenhuollon tiimille (usein lääkäri, fysioterapeutti ja nykyisin myös psyykkisen puolen osaaja). Usein sanon urheilijoille, että on minun ja meidän (lääkäri) ammattitaitoa arvioida, onko vamma tai vaiva sellainen, että sen huomattava paheneminen on todennäköistä täysipainoisessa suorituksessa vai voiko kisaan osallistua siitä huolimatta. Erilaisten fysioterapeuttisten keinojen avulla pyrin auttamaan urheilijoita kilpailemaan vamma tai vaiva huomioiden. Sopivien aktivointien löytäminen, tukiteippaukset, liikkuvuuden ja voiman kautta lajin suoritustekniikan varmistaminen, manuaaliset käsittelyt ovat esimerkkejä omasta työkalupakistani.

Jokainen nuori on omassa vaiheessaan urheilijan polulla. Arvokisat ovat ennen kaikkea oppimismatka kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia. Itsenäistyminen vaatii omakohtaisia kokemuksia, jotta asiat konkretisoituvat nuorelle. Meidän asiantuntijoiden on hyvä olla tukena uusissa tilanteissa ja kertoa, mitä vastoinkäymisiä voi tulla vastaan, mutta usein vasta itselle tai joukkuekaverille sattunut epäonni opettaa eniten. Moni arvokisoihin valittu urheilija ei kohtaa omassa arjessa säännöllisesti kovaa kilpailua. Paineet, joita urheilija kohtaa ensimmäisen starttiin valmistuessa, voivat olla täysin uusi ja pelottava kokemus. Näissä tilanteissa niin valmennus kuin asiantuntijat tukevat nuorta käsittelemään tilannetta.

Fysioterapeuttina pääsen usein lähelle urheilijaa. Tulen hieman ulkopuolelta tilanteeseen, joten minulle puhutaan monesti vaikeistakin asioista. On hyvä tiedostaa, milloin oman ammattitaidon rajat tulevat vastaan ja urheilija saakin avun joltain muulta asiantuntia-alalta. Urheilijan on pystyttävä luottamaan minuun ja siihen, etten puhu asioista eteenpäin ilman hänen lupaansa.

Kuten mainittua, kisat ovat urheilijan tärkein tavoite arvokisamatkoilla. Haluan varmistaa ja auttaa, että palautuminen tiiviissä kisarytmissä on mahdollisimman optimaalista. Aina ei päästä optimaalisiin olosuhteisiin itsestä riippumattomien syiden vuoksi, mutta kun pystytään varmistamaan riittävä energiansaanti, nesteytys ja unenmäärä, ollaan jo pitkällä. Pyritään luomaan olosuhteet niin hyviksi kuin se on mahdollista. Muut palautumiskeinot tukevat noita kolme tärkeintä asiaa, mutta ihmeitä ei saada aikaan, jos niistä lipsutaan.

Arvokisojen jälkeen arki jatkuu jokaisen omassa ympäristössä. Kaikilla matkalla olleilla on taskussa paljon uusia kokemuksia, osalla mitaleja, osalla pettymyksiä. Jokainen on varmasti oppinut taas uusia taitoja. Se, miten näitä oppeja pystyy arjessa hyödyntämään, määrittää isosti, miltä tulevaisuus näyttää. Arjen työ on se, millä on merkitystä.

Kirjoittaja Sanna Pylkkänen toimii urheilufysioterapeuttina KIHUlla. Hän tekee yhteistyötä paikallisten seurojen ja Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa ja toimii urheilijoiden apuna arjen harjoittelussa – kentillä, saleissa ja siellä, missä urheilu tapahtuu.