Urheiluun paluun päätöksenteko, helppoa vai ei?

Fysioterapeuttina urheilun parissa työskenneltäessä moni on varmasti törmännyt vammojen tapahduttua urheilijan ja/tai valmentajan kysymykseen, milloin voin harjoitella tai kilpailla normaalisti? Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole helppo antaa, koska siihen vaikuttaa hyvin moni asia. Pyrin tässä hieman avaamaan urheiluun paluuseen vaikuttavia tekijöitä, joita olisi hyvä huomioida päätöksenteossa.

Alkuun on tärkeää huomioida lajin asettamat vaatimukset ja taso, jolla kilpaillaan. Toisessa lajissa samantyyppinen vamma voi vaatia pidemmän poissaolon, kuin toisessa lajissa, koska vaatimus esimerkiksi takareidelle jalkapallossa on aivan erilainen, kuin kuulantyönnössä. Näin ollen asiantuntijan lajituntemus nousee tärkeään rooliin ajatellen kuntoutusta ja urheiluun paluuta. Taso, jolla kilpaillaan, on myös hyvin oleellinen asia miettiä. Kannattaako ottaa pienempi arvoisen kilpailun takia riski, että aiempi vamma muuttuu vakavammaksi ja vaivaa pahimmassa tapauksessa jopa loppuelämän ajan. Tässä kohtaa voi miettiä, mille tasolle kukin arvottaa oman terveytensä.

Urheilua ja urheilijan uraa määritetään monesti menestyksen kautta. Tässäkin kohtaa olisi tärkeää miettiä, mitä menestyminen itse asiassa kenellekin tarkoittaa. Vamman jälkeen urheilijan kanssa olisi syytä käydä läpi, mitä menestyminen kyseisen urheilijan kohdalla tarkoittaa ja mikä on tavoite. Toisen urheilijan kohdalla urheiluun palatessa tavoitteena voi olla mahdollisimman nopea paluu urheiluun, kun taas toiselle se voi tarkoittaa uusien vammojen välttämistä. Tällaisessa tilanteessa valmennustiimissä olevien henkilöiden tulisi olla tietoinen tavoitteista, koska tämä ohjaa oleellisesti urheiluun paluu -prosessia.

Yksi hyvin tärkeä osa urheiluun paluuta on konteksti. Tästä nostaisin esille esimerkiksi kilpailutason, kauden vaiheen, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset. Etenkin huipputasolla olevan yksilöurheilijan talous voi olla riippuvainen muutamasta kilpailusta. Tämä taas voi vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiset resurssit urheilijalla on tehdä omaa ammattiaan tulevina vuosina. Etenkin nuoren urheilijan kohdalla on syytä miettiä sosiaalisia suhteita loukkaantumisen yhteydessä. Jos nuori urheilija jää pois ryhmän tai joukkueen harjoituksista pitkäksi aikaa paluu urheilun pariin voi muodostua vaikeaksi ja myös kontaktit kavereihin voi jäädä vähemmälle.

Fysioterapeutin työssä käytetään hyvin paljon erilaisia testejä mittareina, joilla arvioidaan urheilijan fyysistä suorituskykyä loukkaantumisen jälkeen. Useiden eri vammojen pohjaksi on luotu tiettyjä kriteereitä, mutta täysin luotettavia nämä eivät kuitenkaan aina ole. Siksi on hyvä muistaa, että tällaiset testit ovat suuntaa antavia, eivätkä ne kerro koko totuutta siihen, onko urheilija fyysisesti valmis palaamaan täysipainoiseen urheiluun.

Nämä testit ovat hyvin usein suljetun taidon ja suorituskyvyn arviointia, eli suoritus on aina vakio ja ympäristö ei muutu. Näin ollen olisi hyvä tehdä myös avoimen taidon ja suorituskyvyn arviointia, koska hyvin monessa lajissa ympäristö vaihtelee sekä tilanteiden ennakointi ei ole aina itsestä riippuvainen. Tällaisissa tilanteissa on hyvin tärkeää, että asiantuntija pääsee näkemään urheilijan harjoittelua hänen omassa toimintaympäristössään ja näin ollen pystyy arvioimaan urheilijan valmiutta lajinomaisessa suorittamisessa.

Testaamisessa tärkeää on myös huomioida urheilijan vireystila. Useassa eri lajissa joudutaan suoriutumaan väsyneessä tilassa, joten tärkeää olisi, että urheilijaa testattaisiin myös väsyneenä, joka antaa taas lisäinformaatiota urheilijan tilanteesta.

Fyysinen testaus onkin varmasti asia, jota arvioidaan hyvin kattavasti urheiluun palatessa, mutta todella tärkeänä asiana pidän myös psykologisen puolen arviointia. Loukkaantumisiin liittyy usein negatiivisia reaktioita, joka on aivan normaalia. Kuntoutus harvoin etenee lineaarisesti positiiviseen suuntaan, joten kuntoutuksen vaiheisiin mahtuu myös näitä negatiivisia reaktioita. Urheiluun palatessa urheilijalle esiintyy hyvin usein pelkoa, koska pään sisällä herää kysymyksiä omasta suorituskyvystä sekä uudelleen loukkaantumisen riskistä. Lisäksi myös ajatus, mitä muut ajattelevat minusta on hyvin tyypillistä.

On hyvä tiedostaa, että tällaiset asiat vaikuttavat siihen, pystyykö urheilija aidosti palaamaan samalle tasolle, millä oli aiemmin. Lisäksi negatiiviset reaktiot vaikuttavat myös loukkaantumisriskiin. Urheiluun palatessa onkin tärkeää pyrkiä varmistamaan, että urheilija saa tarvitsemaansa tukea myös psyykkisellä puolella, koska ne vaikuttavat merkittävästi urheiluun paluuseen.

Päätöksenteko liittyy vahvasti tilanteeseen, jossa pohditaan urheiluun paluuta. Kuten tässä tekstissä jo aiemmin on käynyt ilmi, siihen vaikuttavat hyvin monet tekijät. Loukkaantuneella urheilijalla voi olla asiantuntijatiimi (valmentaja, lääkäri, psykologi, fysioterapeutti yms.) ympärillä auttamassa urheilijaa yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jokaisen tiimin jäsenen on hyvä tiedostaa oma roolinsa ja vastuunsa tiimissä. Urheiluun palatessa päätöksenteon ei tulisi olla yhdenkään henkilön varassa vaan jokainen asiantuntija tuo esille oman arvionsa urheilijan tilanteesta. Jaetun päätöksenteon malli on tällaisessa tilanteessa tärkeää. Urheilijan terveydentilaa arvioidaan yhdessä useasta eri näkökulmasta riskit huomioiden.

Viime kädessä urheilija kuitenkin itse päättää urheiluun paluusta ja koko prosessin aikana on todella tärkeää kuunnella urheilijaa. Oleellista on, että jokainen asiantuntija tuo omalta osaamisalueeltaan tarvittavat faktat esille ja tukee urheilijaa prosessin ajan. Urheilija muodostaa omaa valmiuttaan urheiluun paluuseen myös asiantuntijoiden mielipiteiden kautta, joten tällaisessa tilanteessa avoin ja rehellinen viestintä nousee oleelliseen osaan.

Lähteitä:

Ardern. CL. et al. 2016. Consensus Statement on Return to Sport from the First World Congress in Sports Physical Therapy Bern. 2016. BJSM. 50. 853-864.

Ardern. CL., Taylor. NF., Feller. JA. & Webster KE. 2013. A Systematic Review of the Psychological Factors Associated with Returning to Sport Following Injury. BJSM. 47. 1120-1126

Shier. I. 2015. Strategic Assessment of Risk and Risk Tolerance (StaRRT) Framework for Return-to-Play Decision-Making. BJSM. 49. 1311-1315

Bolling. C., Mechelen. W., Pasman HR. & Verhagen. E. 2018. Context Matters: Revisiting the First Step of the ‘Sequence of Prevention’ of Sports Injuries. Sports Med. 48. 2227-2234

Kirjoittaja Markus Kokkonen työskentelee fysioterapeuttina KIHUssa.  Hän kuuluu valmennustiimeihin telinevoimistelussa, kumparelaskussa ja yleisurheilussa.