Virallisesti urheilija muotoutui ammatiksi Suomessa vuosien 1994–2000 välisenä aikana. Urheilija todettiin ensin vakuutusoikeudessa oikeudellisesti päteväksi ammatiksi, jonka jälkeen valmisteltiin erillinen urheilijan sosiaaliturvalainsäädäntö, joka astui voimaan vuonna 2000. Sen jälkeen urheilijan ammattia ryhdyttiin käsittelemään muihin ammatteihin verrattavalla tavalla: Urheilijat solmivat työsuhteita, siis tekevät työtä urheiluseuralle, joka puolestaan maksaa työntekemisestä palkkaa ja valvoo työn suorittamista. Työsuhteen kautta ammattiurheilijoille muodostuu turva loukkaantumisen ja eläköitymisen varalle.
Näitä virallisia ammattiurheilijoita oli Suomessa reilut 1100 vuonna 2018. He kaikki olivat joukkuelajien edustajia. Lain mukaan seuran on vakuutettava ne pelaajat, jotka ovat työsuhteessa ja ansaitsevat vähintään 11 400 euroa vuodessa. Yksilöurheilijoiden on myös mahdollista vakuuttaa itsensä, mutta vakuutuksen ottaneita urheilijoita on ollut parin vuosikymmenen aikana vain muutamia.
Urheilun kaupallistuminen, ammattimaistuminen ja viihteellistyminen on nostanut urheilijoita julkisuuden supertähdiksi ja monimiljonääreiksi. Samaan aikaan eri urheilulajien kirjo on kasvanut. Encyclopedia of World Sport -kirja (1999) esittelee yli 300 urheilulajia. Ylivoimaisesti suurin osa lajeista ei kilpailutoiminnan kautta mahdollista ammattilaisuutta.
Ammattilaisuus harvojen ulottuvilla
Säännöllinen esiintyminen yleisölle on ammattiurheilun elinehto. Ammattiurheilu onkin vakiintunut käsite niissä joukkueurheilulajeissa, joissa ylin sarjatoiminta on organisoitunut liigamuotoon ja hankkii rahoitusta lajin harrastajakunnan ulkopuolelta; yleisöltä, yritysyhteistyöstä sekä mediasopimuksista. Kehitys pidentää pelikausia, lisää pelien lukumäärää ja aikaansaa uusia liigoja. Yhä useammassa lajissa urheilijoille on tarjolla globaalit pelaajamarkkinat. Yleisön merkityksen kasvun myötä urheilu tapahtumana lähestyy viihdettä ja taidetta.
Osa yksilölajeista toimii joukkueurheilun kaltaisesti ammattilaiskilpailukiertueen muodossa. Formula 1, maantiepyöräily, golf ja tennis ovat esimerkkejä lajeista, joissa urheilijat joko palkataan tiettyyn talliin tai he ansaitsevat paikkansa lajin ammattilaiskiertueella. Näiden kiertueurheilijoiden kilpailutahti on tiukka ja säilyttääkseen paikkansa heidän on myös menestyttävä. Ylimmillä kiertueilla tähtiurheilijat ansaitsevat miljoonia pelkästään kilpailupalkkioilla. Alemmilla tasoilla kilpailevat urheilijat kamppailevat urheilullisen menestyksen lisäksi toimeentulosta. Kiertueilla pelaajat vastaavat itse kaikista syntyneistä kuluista. Näissä lajeissa urheilija on perinteisesti ollut vahvasti yrittäjä, joka rakentaa itselleen tarvittavan tiimiin hoitamaan urheilemiseen liittyviä asioita. Menestyneet golffarit ja tennispelaajat ovat Suomessa olleet edelläkävijöitä urheilutoiminnan yhtiöittämisessä ja vastaavasti julkisen sektorin ja urheilujärjestelmän tuet ovat heidän kohdallaan olleet vähäisiä.
Näitä ammattilaisurheilulajeja lähellä ovat myös ns. elämäntapalajit, kuten lumilautailu tai skeittailu. Niissä kilpaileminen ei välttämättä ole pääosissa vaan sekoittuu erilaisiin lajin näytöksiin ja kuvauksiin. Tekemisen ja valinnan vapaus on usein merkittävässä roolissa näissä nuorisokulttuurista ponnistavissa lajeissa.
Monet yksilölajit ovat rakentaneet perinteisten arvokilpailujen rinnalle kilpailukiertueita, joilla pyritään saamaan lajille medianäkyvyyttä ja kasvattamaan lajin kaupallista potentiaalia sekä tarjoamaan urheilijoille kovatasoisia kilpailuja. Arvokilpailujen ja kiertueiden yhteensovittamisessa ovat onnistuneet useat talvilajit, kuten alppi- ja ampumahiihto sekä mäkihyppy. Erona golfiin ja tennikseen näissä talvilajien maailman cup -kiertueissa on joukkueiden perustuminen kansallisiin maajoukkueisiin. Näin kansalliset urheilujärjestelmät tukevat vahvasti myös lajin ”ammattilaiskiertuetta”. Toisaalta pelkästään kiertueiden kilpailupalkkiot eivät mahdollista suurta ammattiurheilijajoukkoa. Kaudella 2018–19 yli 25 000 euroa palkkiorahoja ansainneita urheilijoita oli mäkihypyssä 27, maastohiihdossa 29 ja alppihiihdossa 67.
Suuret rahapalkkiot ja ammattilaiskiertueet jäävät kuitenkin useimmissa lajeissa haaveeksi. Pienemmissä lajeissa palkintorahat auttavat korvaamaan kilpailukuluja, mutta urheilijoiden elannon hankkimiseen ne eivät riitä. Esimerkiksi Kansainvälinen jousiammuntaliitto organisoi kaudella 2018 maailman cup -kiertueen sisältäen kuusi osakilpailua. Palkintorahoja jaettiin kussakin osakilpailuissa kunkin sarjan kolmelle parhaalle yhteensä 3 300 euroa ja koko sarjan voittajalle 18 700 euroa.
Liigat ja kiertueet vastaan arvokilpailut
Urheilun ammattimaistuminen avaa periaatteessa uusia mahdollisuuksia urheilijoille. Perinteisen arvokilpailujärjestelmän rinnalle syntyy ammattilaisuutta paremmin mahdollistavia liigoja ja kilpailukiertueita. Urheilijoiden julkisuus lisääntyy, mikä mahdollistaa henkilöbrändäyksen ja sen hyödyntämisen myös taloudellisesti.
Toisaalta ammattiurheilun ja arvokilpailu-urheilun välille muodostuu jännitteitä. Suurissa kaupallisissa lajeissa ammattilaisliigat ovat vallanneet medianäkyvyyttä ja ”kalenteria” maajoukkuetoiminnalta. Esimerkiksi koripallossa parhaat eurooppalaiset seurat pelaavat omaa liigaa, jossa joukkueiden pelaajien vapautuminen maajoukkueen käyttöön ei ole viime vuosina toiminut.
Yksilölajeista uinnissa lanseerattiin vuonna 2019 globaali liiga, ISL, jossa maailman parhaat uimarit kilpailivat kahdeksan eri joukkueen nimissä 4 miljoonan USD rahapalkkioista. Liigan, uimareiden ja uinnin kansainvälisen lajiliiton, FINA:n, välillä on kärhämöity siitä, voivatko uimarit kilpailla avoimen kaupallisessa liigassa menettämättä esimerkiksi edustusoikeutta Olympialaisiin. Ainakin syksyn 2019 kokemusten perusteella voivat.
Ammattimaistuminen vaikuttaa myös urheilijoiden edunvalvonnan tehostumiseen. Suomen Jääkiekkoilijat ry perustettiin jo vuonna 1973 ja se on jääkiekkoliiton ja liigan ohella merkittävä toimija ammattiurheilun kentällä. 2010-luvulla kansalliset pelaajayhdistyksen ovat myös yhdistäneet voimia kansainvälisesti. Esimerkiksi UNI world athletes perustettiin vuonna 2014 edustamaan yhteensä 85 000 ammattiurheilijaa.
Urheilijan ammattimaistuminen merkitsee myös muiden toimijoiden ammattimaistumista. Ammattiurheilija tarvitsee rinnalleen ammattivalmentajan ja tukitiimin. Samaa pätee organisaatioihin. Jääkiekon SM-liigajoukkueet työllistävät yhteensä noin tuhat henkilöä vakituisesti ja lisäksi suuren määrän tilapäisesti ottelutapahtumiin liittyen.
Tietoista riskien ottamista
Urheilijan ammattimaistuminen haastaa myös urheilun toimijoita uudistamaan toimintatapojaan. Miten huomioida urheilijan ammatin erityispiirteitä; Ammattiin ei ole muodollista koulutuspolkua, työ vaatii kutsumusta; kokonaisvaltaista elämäntapaa sekä pitkää investointia fyysisten ominaisuuksien ja taitojen kehittämiseksi. Lisäksi työ sisältää merkittäviä riskejä, työsuhteet ovat määräaikaisia tai keikkaluotoisia. Yksilöurheilijoiden kohdalla toimitaan yrittäjän logiikalla, päätoimisuus on harvinaista ja ura loppuu ennen keski-ikää. Moni polulle yrittää, mutta vain harva yltää ammattiurheilijaksi. Siinä haasteita sekä urheilijoille että urheiluelämälle.
Kirjoittaja Jari Lämsä toimii KIHUssa yhteiskuntatieteiden johtavana asiantuntija. Hänellä on yli 25 vuoden kokemus urheilun tutkimus-, arviointi- ja selvitystyöstä.