Covid19 urheiluseuroissa infograafi

Koronavirustartunnat urheiluseuroissa -raportti

Selvitys toteutettiin Webropol-kyselyn avulla, jossa kartoitettiin urheiluseuroissa tapahtuneiden tartuntojen- ja altistumisten määrää sekä tilanteita, joissa altistuminen oli mahdollisesti tapahtunut. Lisäksi urheiluseuroilta kysyttiin tiedossa olevia jatkotartuntoja urheilussa tapahtuneiden altistumisten seurauksena. Tarkastelun kohteena olivat yksilö- ja joukkuelajien väliset erot sekä ulko- ja sisälajien väliset erot altistumistilanteiden ja jatkotartuntojen esiintyvyydessä. COVID-19 tartuntatapausten ilmaantuvuutta tarkasteltiin myös eri ikäryhmissä (lapset, juniorit, aikuiset) ja harrastetasoissa (kilpa ja harraste). Selvityksellä pyrittiin saamaan kokonaiskuva koronaviruksen leviämisestä suomalaisessa urheilussa. Tämä tieto voi auttaa kohdentamaan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä urheilun seuratoiminnassa.

Kyselyyn vastasi yhteensä 3567 urheiluseuraa, joiden toimintaa osallistui yli 660 000 henkilöä. Altistumistilanteet ja karanteenitoimenpiteet ovat olleet harvinaisia urheilun kokonaisuuteen nähden. Altistumis- ja tartuntatilanteet koskettivat 2500 henkilöä ja 4,4 % vastanneista seuroista. Kaiken kaikkiaan 0,4 % vastanneiden seurojen urheilijoista oli asetettu karanteeniin. Aikuisten urheilutoiminnassa tavattiin lasten- ja nuorten urheilua enemmän karanteenitoimenpiteisiin johtaneita altistumisia tai tartuntoja. Aikuisten urheilutoiminnassa suurin osa karanteenitoimenpiteisiin johtaneista altistumisista tai tartunnoista oli tapahtunut harrasteurheilun parissa.

Joukkuelajien ja sisälajien keskuudessa karanteenitoimenpiteisiin johtaneet tilanteet olivat yleisempiä kuin yksilölajien ja ulkolajien keskuudessa. Jatkotartuntoja urheilussa altistuneilla havaittiin 3,4 prosentilla. Tämä on hieman enemmän kuin kouluissa, joissa THL:n tietojen mukaan altistuneista on sairastunut noin yksi prosentti. Kun epidemiatilanne vaatii kokoontumisten rajoittamista, tämä selvitys tukee niiden kohdentamista urheilun osalta aikuisten harrastustoiminnan sisäjoukkuelajeihin.

Linkki julkaisuun:
Valtonen M., Raussi V., Pesonen E., Lehto J., Mjösund K. ja Ihalainen J. Koronavirustartunnat
urheiluseuroissa. KIHUn julkaisusarja, nro 78. ISBN 978-952-7290-22-4, ISSN 2489-8317. Jyväskylä 2020.

https://kihuenergia.kihu.fi/tuotostiedostot/julkinen/2020_val_koronaviru_koronaviru_76404.pdf