Liikuntataitojen kansainvälinen konferenssi Kisakalliossa

Kisakalliossa Lohjalla järjestetään 15.-17.11.2017 kansainvälinen tieteellinen konferenssi liikuntataitojen oppimisesta, opettamisesta ja valmentamisesta. Tapahtuma järjestetään toista kertaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan, Suomen huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn ja Kisakallion yhteistyönä.

– Tämä seminaari sopii kaikille liikuntaa opettaville, ohjaaville ja valmentaville – sekä liikuntaa eri muodoissa opiskeleville, Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan dosentti Timo Jaakkola linjaa.

Jaakkola toteaa Suomessa järjestettävän konferenssin eroavan tavanomaisista tieteellisistä konferensseistä siinä, että koko ohjelma on asia – ja ilmiöpohjainen, eivätkä puheenvuorot perustu tiettyyn yksittäiseen tutkimukseen.

– Toki kaikki puhe perustuu tutkittuun tietoon, asiantuntemukseen ja kokemukseen. Tällaisenaan konsepti on ainutlaatuinen. Lisäksi tämä on ainoa juuri tähän asiaan keskittyvä kansainvälisen tason konferenssi – yleensä ne ovat yleisempiä. Tilaisuus kannattaa hyödyntää.

Konferenssiohjelma sisältää päivittäin sekä huippuasiantuntijoiden luentoja että heidän pitämiään demonstraatioita. Odotettavissa on myös uutta tietoa.

– Motorisen oppimisen käsitykset ovat muuttuneet viime vuosina. Aika paljon ennen kaadettiin tietoa opettajalta oppijalle, nyt opettaja on enemmänkin oppimisympäristön luoja. Näin ollen oppimisympäristö ja välineet ovat aikaisempaa suuremmassa roolissa. Uuteen ajattelutapaan liittyy myös tiedostamattoman oppimisen tunnistaminen. Konferenssin puhujista Professori Damian Farrow on siinä aiheessa maailman kärkipään asiantuntijoita.

Motivaatio on toinen merkittävä kokonaisuus, jonka osalta konferenssin osallistujia hemmotellaan mm. hollantilaisen Maarten Vansteenkisten toimesta.

Konferenssin kieli on englanti.

TIIVISTELMÄ KONFERENSSIPÄIVIEN AIHEISTA

15.11.2017

Ensimmäisen päivän teemana ovat nykyaikaiset liikuntataitojen oppimisen ja opettamisen mallit sekä vaihteleviin välineisiin ja ympäristöihin perustuvat taitoharjoittelumenetelmät. Esityksiä pitävät alueen kiistattomat kansainväliset huippunimet. Ensimmäisenä konferenssipäivänä kuullaan myös mielenkiintoinen esitys pihapelien merkityksestä taitojen oppimisen kannalta. Lisäksi päivä sisältää käytännön demonstraatioita tehokkaista taitoharjoittelumenetelmistä.

16.11.2017

Toisena tapahtumapäivänä useat huippuesiintyjät esittelevät nykyaikaisia taitoharjoittelumalleja keskittyen motivaatioon, tavoitteisiin sekä lahjakkaiden urheilijoiden kehittämiseen. Päivän aikana kuullaan myös mielenkiintoiset esitykset tarkkaavaisuuden suuntaamisen merkityksestä taitojen oppimisessa sekä E – pelien mahdollisuuksista taitoharjoittelu tehostamisessa. Päivän aikana on myös mahdollista tutustua monipuoliseen harjoitteluun sekä havaintotaitojen harjoittelemiseen käytännön demonstraatioiden kautta.

17.11.2017

Kolmannen tapahtumapäivänä osallistujilla on mahdollisuus esittää omia tutkimustuloksiaan. Päivän aikana kuullaan myös esitys tehokkaiden päätöksentekotaitojen merkityksestä ja harjoittelusta taitojen oppimisessa. Konferenssi huipentuu keskusteluun, jossa konferenssin esiintyjät vaihtavat ajatuksiaan konferenssin teemoista sekä taitoharjoittelumenetelmistä.

Lisätietoja kongressin ohjelmasta ja sekä ilmoittautuminen: https://www.kisakallio.fi/fi/liikkumistaitojen-kansainvalinen-konferenssi-kisakalliossa-marraskuussa