Huippu-urheilupanostus eri maissa
SPLISS-tutkimusverkosto (Sport Policy Factors Leading to International Sporting Success) koostuu noin 20 eri maan huippu-urheilututkijoista. Verkosto on viimeisen 15 vuoden aikana tuottanut kaksi laajaa kansallisten huippu-urheilupolitiikoiden vertailututkimusta (SPLISS 2006; SPLISS 2015) ja useita suppeampia huippu-urheilun osa-alueita, esimerkiksi yksittäisten urheilulajien menestystekijöitä, analysoivia töitä. Tässä jutussa käsiteltävä aineisto kerättiin 14 eri maasta kesän 2021 aikana. SPLISS-yhteistyötä koordinoi professori Veerle De Bosscherin Brysselissä sijaitsevasta Vrijen yliopistosta.
Tutkimuksen päätulokset ovat koottu kuvioon 1, jossa näkyvät maiden taloudelliset panostukset huippu-urheiluun vuonna 2020. Suurin panostus on Kanadan 255 miljoonaa euroa, johon on laskettu valtion sekä eri alueiden (provinssit) huippu-urheilumenoja. Olympialaiset ja paralympialaiset järjestänyt Japani on noussut suurten huippu-urheilupanostajien joukkoon, jossa Iso-Britannia on ollut lähes koko 2000-luvun ajan.
Suomi (29 M€) ja Ruotsi (18,3 M€) sijoittuvat tarkastelussa vähiten huippu-urheiluun panostaviin valtioihin. Tämä ei ole yllätys, sillä Pohjoismaissa rahoituksen painopiste on enemmän liikunnassa ja koko organisoidussa urheilussa kuin huippu-urheilussa. Huippujen ajatellaan seuloutuvan kilpaurheiluun osallistuvien laajasta joukosta. Alle 10 miljoonan asukkaan maista Sveitsi (107,6 M€), Uusi-Seelanti (42 M€) ja Tanska (40,7 M€) panostavat huippu-urheiluun Suomea ja Ruotsia selvästi enemmän. Tanska on ainoana Pohjoismaana organisoinut huippu-urheilun valtiojohtoisesti. Suurin osa huippu-urheilutuesta kohdentuukin maan huippu-urheiluorganisaatiolle – Team Danmarkille, jonka tehtävänä on kehittää tanskalaista huippu-urheilua yhteiskunnallisesti hyväksyttävällä tavalla.
KUVIO 1. Valtioiden huippu-urheilumenot vuonna 2020. (HUOM! Belgia käsitellään kahtena erillisenä hallintoalueena; Flanderi ja Wallonia)
Mitä Suomen panostus sisältää?
Tutkimuksessa valtioiden huippu-urheilumenoihin sisällytettiin budjettivarat ja valtiollisten rahapeliyhtiöiden voittovarat. Lisäksi summaan lisättiin valtakunnallisten katto-organisaatioiden huippu-urheilupanostus niiden omista varoista. Viime kädessä eri maiden tutkijat yhdessä hankkeen johdon kanssa määrittelivät mitä kunkin maan julkisiin huippu-urheilumenoihin sisällytetään.
Suomessa lähtökohtana oli valtion liikuntabudjetin huippu-urheilurivi sekä sellaiset valtionavustukset, joihin valtion on asettanut huippu-urheiluleiman. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa valtio tukee monia kohteita yleisavustuksella, jolloin avustusten vastaanottajat voivat kohdentaa tukea strategioiden ja tavoitteiden suuntaisesti. Esimerkiksi lajiliittojen valtion avustuksessa ei ole nykyisellään huippu-urheilukriteerejä, mutta kaikki lajiliitot vastaavat lajinsa kansainvälisestä huippu-urheilusta. Näissä tapauksissa tutkimuksen arvio huippu-urheilun osuudesta on tehty joko tilinpäätöksiin tai tutkimustuloksiin perustuen.
Suomen osalta 29,1 miljoonaa sisältää huippu-urheilun talousrivin valtion liikuntabudjetista, yhteensä 14,8 miljoonaa euroa (huippu-urheiluyksikkö 6,7 M€, Urheilija-apurahat 2,3 M€, URA-säätiö 0,3 M€, KIHU 1,7 M€ sekä urheiluakatemiat ja valmennuskeskukset 3,8 M€). Tämä 14,8 M€ sisältää 2,2 M€ liikuntapoliittisen selonteon mukaista hankerahaa, joka kohdistuu urheiluakatemioille sekä huippu-urheiluyksikön kautta huippu-urheilijoille ja valmentajille jaettavaan tukeen vuosina 2020–22. Muita huippu-urheiluun kohdistuneita avustuksia olivat kv. suurtapahtumat 1,6 M€ sekä urheilulukioiden ja ammatillisen koulutuksen lisätuki 3,1 M€, joka tulee varsinaisen valtion liikuntabudjetin ulkopuolelta.
Lisäksi arvoitiin Suomen Olympiakomitean yleisavustuksesta 2,0 M€ ja lajiliittojen yleisavustuksesta 7,0 M€ kohdistuvan huippu-urheiluun. Edelleen vammaishuippu-urheiluun arvioitiin kohdistuvan 0,5 M€ tukea, jota ei allokoitu huippu-urheiluyksikön tai apurahojen kautta.
Tutkimuksessa huippu-urheiluun liittyvät rakentamisavustukset jätettiin tarkastelun ulkopuolelle. Suomessa tämä tarkoitti esimerkiksi URHEA-kampuksen 2,2 M€:n avustusta. Kansallisesta lisätyötä pitäisi tehdä myös liikunnan koulutuskeskusten, erityisesti 11 urheiluopiston huippu-urheilutoiminnan määrittelyn osalta. Tässä tarkastelussa urheiluopistojen valmennuskeskukset olivat mukana urheiluakatemioille myönnetyissä tuissa – erityisesti osaamisen kehittämisen osalta noin 0,8 M€:n edestä. Opistot saavat kuitenkin vuosittain merkittävää taloudellista tukea, vuonna 2020 yhteensä noin 35 M€ sekä opetus- että liikuntabudjetista.
Panostus huippu-urheiluun kasvaa
SPLISS-tutkimuksissa kansainvälisen huippu-urheilun kehitystä kuvataan globaalin kilpavarustelun käsitteellä. Se tarkoittaa, että yhä useampi osallistuva maa panostaa huippu-urheiluun aiempaa enemmän ja yhä useampi myös strategisesti menestykseen tähdäten. Olympialaisiin ovat 2000-luvulla osallistuneet kaikki maailman valtiot. Tokion kisoissa mukana oli 207 kansallista joukkuetta, joista noin kolmasosa (65) voitti kultamitalin ja lähes puolet (93) yleensä mitalin. Suomen edellisellä menestyskaudella, 1970–80-luvuilla, mukana oli reilut sata kansakuntaa.
KUVIO 2. Olympialaisiin osallistuneet, kultamitalin ja mitalin voittaneet kansakunnat 1896–2020.
Kilpavarustelu tarkoittaa myös jatkuvasti kasvavia taloudellisia panostuksia huippu-urheiluun. SPLISS-verkostossa on tarkasteltu kansakuntia aina 2000-luvun alusta lähtien ja havaittu, että useiden maiden huippu-urheilupanostukset ovat kasvaneet merkittävästi. Olympialaisten järjestäminen aikaansaa merkittävän kasvupiikin maan huippu-urheilurahoitukseen. Iso-Britannia yli kolminkertaisti oman rahoituksensa Lontoon kisoja edeltäneellä Pekingin 2008 Olympiadilla, Brasilia yli kaksinkertaisti omansa kohti Rion 2016 kotikisoja. Brasiliassa rahoitus myös putosi kotikisojen jälkeen, mutta länsimaissa rahoitus on jäänyt korkeammalle tasolle. Muissakin maissa huippu-urheilun rahoituskäyrät osoittavat ylöspäin, mukaan lukien Suomi, joka on yli kaksinkertaistanut rahoituksen verrattuna 2000-luvun alkuun.
Miksi valtiot panostavat huippu-urheiluun?
Panostukset huippu-urheiluun perustellaan yleensä sillä, että menestys joko joukkueena tai yksilölajeissa saa aikaan sosiaalisia vaikutuksia. Nämä voivat ilmetä mm. hyvänolon tunteena tai inspiraatiovaikutuksena, jossa huippu-urheiluesimerkin kautta ihmiset innostuvat itse urheilemisesta ja fyysisestä aktiivisudesta yleisemmin. Tämän oletetaan johtavan suurempaan harrastajien määrään ja lahjakkuuksiin, mikä puolestaan edesauttaa parempaan kansainväliseen menestykseen huippu-urheilussa. Tämä liikunnan ja huippu-urheilun yhteenkuuluvuus on löydettävissä useista liikuntapoliittisista kannanotoista niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin.
”Tämä kokonaisvaltainen lähestymistapa on valiokunnan mielestä oikea. Liikunnallinen kulttuuri tukee huippu-urheilun menestysedellytyksiä. Menestyvät urheilijat puolestaan kannustavat liikkumaan ja tarjoavat suomalaisille unohtumattomia elämyksiä.” (Puumala 2019)
Tieteellinen näyttö tälle huippu-urheilun inspiraatiovaikutukselle on ollut vaihtelevaa. Ensimmäiseksi voidaan todeta, että liikunta- ja urheiluharrastuksen aloittaminen on kiinni useita tekijöistä, joista osa ei liity varsinaiseen huippu-urheiluun, kuten kustannukset, liikuntapaikat, harrastusten tarjonta sekä sosio-kulttuuriset tekijät.
Toiseksi huippu-urheilun eri ulottuvuuksilla voi olla erilainen vaikutus. Huippusuoritukset, huippu-urheilijat, tapahtumat tai sponsorit voivat kukin omalla tavallaan inspiroida. Oikein ajoitetut ja pitkäaikaiset huippu-urheilijoiden suoritukset median välityksellä vaikuttavat vahvemmin kuin satunnaiset esiintymiset. Lisäksi urheiluharrastusten kohdalla inspiraatiovaikutuksen realisoituminen edellyttää laajassa mielessä urheiluseurojen kykyä vastaanottaa uusia harrastajia esimerkiksi uusien tilojen ja koulutettujen valmentajien muodossa. Useimmiten eri sidosryhmien ponnistukset seurojen auttamiseksi jäävät itse huippu-urheilun edistämisen jalkoihin.
De Cocq, Derom ja De Bosscher (2021) ovat kehittäneet mallia inspiraatiovaikutusten konkretisoimiseksi käyttäen esimerkkinä Belgian maahockeytä, joka täytti kolme inspiraatiovaikutusten kriteeriä: lajin jäsenmäärät ovat kasvaneet pitkäaikaisen menestyksen myötä, harrastajamäärien suhteellinen kasvu on ylittänyt kaikkien lajien harrastajamäärien suhteellisen kasvun sekä Belgian kasvuluvut olivat suuremmat kuin naapurimaan Hollannin, jossa on samankaltainen lajirakenne ja vastaavaa menestystä maahockeyssä.
Tutkijoiden kehittämässä mallissa huippu-urheilun inspiraatiovaikutusten lähteenä voivat olla huippu-urheilijat roolimalleina, kotimaassa järjestetyt arvokilpailut, arvokilpailumenestys, lajin luonne sekä lajin huippu-urheilukulttuuri. Jotta inspiraatiovaikutus johtaisi positiiviseen lajin harrastajamäärien kasvuun, tarvitaan sidosryhmien, kuten lajiliitto ja muut urheiluorganisaatiot, julkisen sektorin toimijat, kaupalliset ja mediakumppanit sekä fanit, aktivoimista ja tuloksekasta toimintaa. Keskeisiksi vaikutusten realisoitumisedellytyksiksi mallissa nostetaan: 1) lajin johtaminen ja tuki ruohonjuuritason toiminnalle, 2) riittävät inhimilliset resurssit (esim. koulutetut valmentajat), 3) toimivat olosuhteet sekä riittävät välineet sekä 4) jatkuva mediahuomio.
Vaikka malli on vasta raakile, vie se puhetta huippu-urheilun inspiraatiovaikutuksista eteenpäin. Ilman aktiivia toimenpiteitä ja yhteyttä huippu-urheilun, eri sidosryhmien ja ruohonjuuritason toiminnan välillä, ei ole todennäköistä, että huippu-urheilun menestys ja näkyvyys realisoituisi lajin harrastajamäärien kasvuna.
Pohjoismaat erottautuvat
Pohjoismaisessa liikuntapolitiikassa painopiste on lasten ja nuorten liikunnassa ja urheilussa. Se eroaa alussa esitetystä ylhäältä-alas -mallista. Pohjoismaista liikuntapolitiikka voidaan kuvata enemmän alhaalta-ylös -malliksi, jossa liikunnan ja urheilun laaja harrastaminen, erityisesti lasten ja nuorten osalta, on liikuntapolitiikan keskeinen tavoite. Lisäksi pohjoismaisessa urheilumallissa valtio välttää suoraan sekaantumista urheiluun, mutta tukee organisoitua urheilua merkittävästi.
Huippu-urheilu ei nouse Pohjoismaissa valtiojohtoisten maiden tavoin suureksi investointien kohteeksi. Kun verrataan neljän Pohjoismaan valtion liikuntabudjetteja ja niistä löytyviä kirjauksia huippu-urheiluavustuksiksi, havaitaan, että kaikissa maissa valtion suoraan korvamerkitsemät avustukset huippu-urheilulle ovat 4–16 miljoonan euron välillä.
Pienimmät panostukset ovat Ruotsissa, jossa valtion liikuntabudjetissa huippu-urheiluun korvamerkitään ainoastaan urheilulukioiden ja -yliopistojen valtionavustus 4,1 M€ (43 MSEK). Ruotsin keskusurheilujärjestön Riksidrottsförbundetin (RF) valtion avustuksen edelleen jaon kautta kulki lisäksi 12,6 M€ (132 MSEK) huippu-urheiluun kohdentuvia avustuksia (maajoukkuetuki lajiliitoille, tuki Ruotsin Olympiakomitealle ja Paralympiakomitealle sekä huippu-urheilustipendit). Kokonaisuudessaan huippu-urheilun tuki (16,7 M€, 175 MSEK) muodosti 9,8 % osuuden RF:n kautta jaettavasta valtionavustuksesta.
Suomessa valtion liikuntabudjetin huippu-urheilurivi oli yhteensä 12,65 M€. Norjassa valtion liikuntabudjetissa huippu-urheilun osuus oli 14,8 M€ (155 MNOK), joka muodosti 21,6 % osuuden Norjan keskusurheiluliiton (NIF) kautta jaettavasta valtion avustuksesta. Tanskassa 15,6 M€ summa muodostuu Tanskan kulttuuriministeriön ja Team Danmarkin välisestä tulossopimuksesta, jossa Tanskan huippu-urheiluinstituutti saa valtion rahoitusta suoraan ministeriöstä ja Tanskan urheiluliitosta (DIF). Tämän tuen lisäksi DIF:n valtionavustusta käytetään huippu-urheiluun liittyviin toimenpiteisiin, mm. Olympia- ja Paralympiavalmisteluihin.
TAULUKKO 1. Huippu-urheiluun korvamerkityt valtionavustukset Pohjoismaissa 2019.
*Valuutat muutettu euroiksi Suomen Pankin vuosikurssilla (https://www.suomenpankki.fi/fi/Tilastot/valuuttakurssit/taulukot)
Kaikissa Pohjoismaissa valtion korvamerkitsemät avustukset huippu-urheiluun ovat varsin pienet ja vahvistavat liikuntapoliittista ilmastoa, jossa huippu-urheilun tukeminen ei ole keskeinen liikuntapoliittinen tavoite, vaan enemmänkin yksi tavoite muiden joukossa. Pohjoismaisessa mallissa panostus urheiluun, etenkin lasten ja nuorten urheiluun, tukee ja oikeuttaa huippu-urheilun taloudellisen tukemisen. Tämän toimintapolitiikan mallimaa on Ruotsi, jossa valtion liikuntabudjetista noin kaksi kolmasosaa jaetaan lasten ja nuorten tukena urheiluseuroille, minkä lisäksi kunnat tukevat urheiluseuroja merkittävästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa (Stenbacka et al. 2018).
SPLISS-tarkastelusta puuttuvat myös yritysten panokset urheilusponsorointiin. Pohjoismaisia sponsorimarkkinoita seuraavan Sponsor Insightin tarkastelun mukaan sponsorimarkkinoiden koko oli Ruotsissa 729 M€, Norjassa 532 M€ ja Suomessa 262 M€ vuonna 2019. Urheiluun sponsorointikakusta kohdentuu Ruotsissa 70 % (510 M€), Norjassa 71 % (377 M€) ja Suomessa 62 % (162 M€). Kotimaisten yritysten panostus urheiluun jää pienemmäksi kuin naapurimaissa ja lisäksi sponsorieuroista suurimman osan kahmaisevat kaupallistuneet joukkuelajit – Suomessa jääkiekko, Ruotsissa jääkiekko ja jalkapallo sekä Norjassa jalkapallo.
Jari Lämsä
johtava asiantuntija, yhteiskuntatieteet
p. 0400 815 943, jari.lamsa@kihu.fi
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU
Jarmo Mäkinen
erikoistutkija, yhteiskuntatieteet
jarmo.makinen@kihu.fi
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU
Lähteet:
De Cocq, S., Derom, I. & De Bosscher, V. 2021. Conceptualizing the inspirational effect of elite sport: a case study of field hockey in Belgium. European Sport Management Quarterly, DOI: 10.1080/16184742.2021.1950794
Puumala, T. 2019. Plenum. Torsdag 14.3.2019 kl. 10.00 – 13.56. Statsrådets redogörelse om idrottspolitiken. https://www.eduskunta.fi/SV/vaski/PoytakirjaAsiakohta/Documents/PR_177+2018+3.pdf
SPLISS 2021. SPLISS Pillar 1. Financial support on elite sport. Julkaisematon tutkimusaineisto.
Sponsor insight 2019. Sponsorointimarkkinan koko ja kehitys. https://www.spot.fi/wp-content/uploads/2020/02/Sponsorointibarometri-2019-SI-ja-SJTM.pdf.
Stenbacka W., Mäkinen J., Lämsä J. & Nieminen M. (2018). Liikunnan Ja urheilun julkinen tuki ja rakenteet Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. KIHUn julkaisusarja, nr 62. Jyväskylä: KIHU.